Hae
My Project Is Me

Arki: Mitä se on?

Moi,

Joku on saattanutkin huomata että viimeaikoina postauspäiviä on jäänyt välistä lähes viikoittain. Tällekin viikolle on mahtunut jo yksi tällainen välipäivä ja saattaa olla että viikonloppuna seuraa toinen samanlainen. Pikkulapsiperheen arjen, kokopäivätyön, parisuhteen, ystävien ja omien harrastusten yhteensovittaminen ei aina ole niin yksinkertaista. Myönnän, oma perusarkeni on tavattoman tylsän rutiininomaista ja pienikin poikkeama tuo yleensä mukanaan sellaisia muutoksia että joku sauma alkaa helposti vuotaa. Hyvin tyypillinen päiväni on seuraavanlainen:

  • Herätys, aamutoimet ja töihin lähtö
  • Työpäivä
  • Kotiintulo, lasten päiväkodista haku ja kotijuttuja
  • Salitreenit
  • Kotijuttuja

kuva 1(4)

kuva 3(4)

kuva 4(3)

Olen onnellisessa asemassa siinä mielessä että mieheni on antanut tukensa treeneilleni sillä liikkuvana ihmisenä hän itsekin ymmärtää treenin vaikutuksen mielialaan ja jaksamiseen. Olen maininnut muutamankin kerran että työaikamme ovat keskenään erilaiset: Minä työskentelen säännöllisesti ma-pe kun taas hän tekee kaksivuorotyötä kaikkina mahdollisina viikonpäivinä. Viidestä työpäivästä kaksi saattaa siis osua viikonlopulle, jolloin yhteisiä vapaapäiviä ei välttämättä kerry lainkaan. Kaksivuorotyö vaikuttaa toki omiin mahdollisuuksiini lähteä treenin pariin ja tästä johtuen en mitään säännöllistä harrastusta voi tällä hetkellä vielä kuvitella. Toki, voisin hyödyntää salin lapsiparkkia mutta pitkän päiväkotipäivän on tämä viimeinen mahdollisuus, ihan jo lapsiakin ajatellen.

kuva 4(2)

Yhtälailla, minä tarjoan hänelle mahdollisuuden liikkua sillä aivan kuten hän, ymmärrän sen tarpeen. Yhtäaikaisesti meitä ei kuitenkaan juuri treenaamassa näe, kiitos eriävien työaikojen. Olen ennenkin sanonut että treeniaika on aina pois jostakin muusta ja tämä on minusta edelleenkin kaunistelematon totuus. Minä voin puhtaasti myöntää että en ole ehtinyt katsoa tv:tä aikoihin. En ole ehtinyt olla niin aktiivinen sellaisissa FB-ryhmissä, joissa ehkä pitäisi. En ole ehtinyt lukea niin paljon blogeja kuin minun ehkä pitäisi. Enkä ole ehtinyt panostaa omaan blogiinikaan ehkä niin paljoa kuin pitäisi.

Kun tuolla ylempänä listasin asioita perusarjen yhteensovittamisesta, on bloggaaminen toinen kahdesta harrastuksestani. Toinen on kuntosali. Harrastusten, valinnaisten vaihtoehtojen, lisäksi osa tehtävistä asioista on pakollisia- kuten vaikkapa työssäkäynti (tai toki, otan vastaan jonkinlaisen rahallisen turvan loppuelämälleni enemmän kuin mielelläni). Pakolliset asiat lohkaisevat melkoisen siivun arjesta ja se loppuosa tulee jakaa valinnaisille vaihtoehdoille. Ymmärrettävistä syistä kun ensin olen käynyt salilla ja tulen kotiin istuakseni blogin ääreen, ei sitä aina arvosteta kovin korkealle. Ennenhän heräsin aamulla aikaisemmin päivittääkseni blogini mahdollisimman vähällä häiriöllä muuta perhettä kohtaan mutta nykyisellä rytmityksellä se ei oman jaksamisen kannalta ole enää mahdollista.

kuva 2(5)

kuva 2(6)

Tämän ei varsinaisesti ollut tarkoitus olla selite sille miksi blogissani toisinaan on taukoja mutta sellainen siitä näköjään tuli. Alkuperäinen idea oli tuoda esiin se, millä lailla tällä hetkellä arkeni sujuu; Miten saan sovitettua kaiken yksiin. Ja vastaus tähän on oikeastaan aika simppeli: Suunnittelemalla etukäteen. Suunnittelen etukäteen päiväni; Suunnittelen etukäteen milloin menen salille; Suunnittelen etukäteen mitä syön (ja valmistan ruoatkin valmiiksi). Tässä kaikessa on siis todella pitkälle kyse suunnittelusta, ennakkoon valmistautumisesta ja tylsistä rutiineista. Toki on myös kiittäminen  ympärillä olevia ymmärtäviä ja tukensa antavia ihmisiä.

Kyllä, elämäni on ihan yhtä tavanomaista kuin tämä kaalikeitto

Kyllä, elämäni on ihan yhtä tavanomaista kuin tämä kaalikeitto

kuva 2(7)

Ja juuri nyt yhtä ennaltasuunniteltua kuin nämä mukaan pakatut eväät

9 kommenttia

  1. Lii kirjoitti:

    Hyvin suunniteltu on puoliksi valmis 🙂 Itselläni sama elämäntilanne ja suunnitelmallisuus on juuri se jutun ydin. Silloin tällöin saatan vetää oman kahvakuulatreenin tai Jillian Michaels-jumpan lasten pyöriessä mukana. Lapseni ovat 4 ja 2. Treeni on vähän erilaista silloin, mutta pahimmassa hädässä menee. Onneksi lapsetkin ymmärtävät, jos sovitaan, että treenin jälkeen tehdään jotain yhdessä. Ja on hyvä näyttää myös lapsille, että vanhemmat urheilevat (toiset enemmän, toiset vähemmän). Yleensä sillä on suora yhteys terveelliseen ruokavalioon yms.elämäntapoihin. Odotan jo, että lapset kasvavat ja voimme olla ns.liikkuva perhe 🙂

  2. Nimetön kirjoitti:

    Älä ota paineita blogin päivittämisestä. Oma jaksaminen ja hyvinvointi on kuitenkin tärkeämpää. Mun mielenkiinto ainakin pysyy, vaikka postaustahti olisi tämä nykyinen 🙂

    Aika samanlaiselta arjelta kuulostaa kuin omanikin. Se suunnitelmallisuus onkin kaiken a ja o näitä ruuhkavuosia eläessä. Ja tuo on meilläkin nähty, että helposti jokin sauma alkaa falskaamaan. Arvostan kyllä tuota, ettet vie lapsia päiväkotipäivän jälkeen enää mihinkään lapsiparkkiin. Näin päiväkodissa työskennelleenä voin vain todeta, että aika härdelliä se päivä sielläkin on. Mekään ei miehen kanssa päästä yhdessä treenaamaan, kun lapset on sen verran pieniä, että aina täytyy jonkun olla katsomassa perään, mutta ehkä sekin aika vielä koittaa 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Niinpä, tietynlainen hetkessä eläminen kuulostaa niin utopistiselta ajatukselta juuri nyt (ja uskon että tiedät mitä tarkoitan). Äkkiähän nuo lapset kasvavat ja kohta on sitten seuraava projekti viedä heitä harrastuksiin ja harrastaa itsekin siinä sivussa.; ne on ne ruuhkavuodet 😀 Eilen luinkin jo jokunen aika sitten ilmestyneen hauskasti ilmaistun teksin tästä aiheesta: ttp://nakitjamutsi.wordpress.com/2014/09/11/nuori-kansalainen-ela-oikein/

      Lapisparkki on toimiva ratkaisu ja käytin tosiaan itsekin sitä kun kotona lasten aknssa vielä olin. Eikä siinä, ymmärrän että joissain tilanteissa (esimerkiksi yksinhuoltajat) pitkän päiväkotipäivänkin jälkeen on turvauduttava lapsiparkkiin ja minusta on mielettömän hienoa että niitä on nykyään melkein kaikkialla.

  3. sisublogi kirjoitti:

    Moikkis! Tutulta kuulostaa 🙂 Itse olen kirjoittamassa blogiin tästä arjen ja treenien yhdistämisestä ja siinä kyllä korostuu kaksi asiaa: puolison tuki ja suunnitelmallisuus. Ja jos joskus ei vaan jaksa suunnitella niin sitten tosiaan alkaa vuotamaan.

    Itse olen kylläkin hellittänyt treenien suhteen jonkin verran, sillä jokapäiväinen kiire on niin suunnattoman ärsyttävää. Haluisin kyllä olla punttipirkko, mutta just nyt sen tavoitteleminen kympillä on liian stressaavaa, kun siihen yhdistää kaiken muun (työ, lapset, parisuhde, koti). Niin ja blogin 🙂 Itsekin mietin aamuisin kirjoittamista mutta juuei, kuuden tunnin yöunilla ei pitkälle pötkitä. Blogi siis tulee listalla viimeisenä, vaikka itse kovasti haluaisinkin siihen panostaa.

    Tsemppiä sinne suuntaan hurjasti!!

    • jennie kirjoitti:

      Näinpä näin – Tsemppiä itsellesikin arjessa, bloggaamisessa ja treeneissä. Ei itseään tosiaan pidä kuormittaa äärirajoille saakka.

  4. Linda kirjoitti:

    Bloggaat sen verran kuin ehdit ja jaksat, ei me lukijat mihinkään hävitä vaikka tulisi vain pari postausta viikossa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *