Hae
My Project Is Me

Kesäväsymys

Monelle kevätväsymys on todennäköisesti tutunkuuloinen vaiva, ihan niinkuin syys- ja kaamosmasennus mutta kenenkään en ole kuullut valittelevan kesäväsymystä. Tai en ainakaan ollut ennenkuin aloin googlettamaan asiaa.  Itse olen todelinen kesäihminen ja rakastan aurinkoa ja lämpöä, joten ehkä niiden puute on syynä olotilaani (kuten ystävä vitsaili). En vieläkään olle ihan varma onko tällaista ”diagnoosia” kevätväsymykseen oikeasti olemassa mutta ainakin jokunen kohtalontoveri löytyi.

Aurinkoa ei ole kyllä liikaa vielä näkynyt

Aurinkoa ei ole kyllä liikaa vielä näkynyt..

Vakavasti puhuen, oloni on ollut jo useamman viikon ajan aivan vetämätön. Herääminen on vaikeampaa kuin muistan koskaan olleen ja luonnollisesti aamusalit ovat olleet pienimuotoisella tauolla satunnaisia kertoja lukuunottamatta. Aamun ensimmäiset tunnit kuluvat töissä kuin sumussa ja kahvia kuluu reiluja määriä. Toisinaan väsymys ei helpota iltapäivälläkään ja parhaimmillaan olen nukahtanut alkuillasta lasten katsoessa piirrettyjä.

Liikunnan suhteen en ole vielä täysin menetetty tapaus; Joka ilta sentään kuvittelen seuraavana aamuna meneväni salille mutten koskaan mene. Toisinaan käyn iltalenkillä koska kuvittelen seuraavana aamuna meneväni sinne salille niin en viitsi illalla mennä. Aravannette jo, etten sinne aamusalille mene. Jos jonkinlaisena treenimeriittinä pidetään sitä että lepopäivä on treenipäivää rankempi (=ei siis malttaisi olla treenamatta) niin minä en ole minkääntason harrasteliikkuja. Juuri nyt, omasta puolestani vaikka joka päivä voisi olla lepopäivä. Myönnän kyllä sen, että kun sinne treeneihin saa itsensä patistettua, niin seurauksena on useimmiten vähän parempi fiilis. Varsinaisia kiksejä en kuitenkaan tällä hetkellä tunnu minkäänlaisista treeneistä saavan vaikka se (liikkuminen) ihan mukavaa puuha onkin.

IMG_5970(1)

Moni ohje patistaa terveellisen syömisen pariin; välttelemään valkoisia viljoja ja nauttivan hyvälaatuisia rasvoja. Vaan entä kun näin on jo? Toki, poikkeuksiakin on mutta niin on kaikilla, se kuuluu mielestäni elämään. Kun peruspilarit on kunnossa, ei pienillä poikkeamilla ole merkitystä.

Yritän herätellä itseäni tästä kesähorroksesta kaikin mahdollisin keinoin ja jos sieltä ruudun takaa löytyy hyviä vinkkejä, niin otan ne vastaan enemmän kuin mielelläni. Ei kesäisin kuulu olla väsynyt ja veltto vaan aurinkoinen ja energinen. Onhan kyse ihan parhaasta mahdollisesta vuodenajasta!

Rehellinen juhannusloma

Tiesittehän että ennen Juhannusta vietettiin aina 24.6? Ja jos Juhannusjuhlata jotain saisi toivoa niin aurinkoa, pakoa kotiympyröistä sekä hyvää seuraa. Tämä kaikki, ja hieman enemmän, toteutui omassa juhannuksessani ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, saavat ne puhua puolestani.

IMG_5960

IMG_5971

P1060325

IMG_5946

P1060286

Ilmassa oli paljon rakkautta, välittämistä ja hauskanpitoa. Tarjolla oli hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa eikä urheiltua tullut muuten tippaakaan ellei nauramisesta kipeytyneitä vatsalihaksia lasketa mukaan.