Tapahtuipa eräällä kauppareissulla niin että karkeille ja herkuille altis nuorehko nainen Ei ostanut karkkia, vaikka aiemmin olikin mieli tehnyt. Karkin sijaan hän osti vesimelonin.

Kun näin kävi, hämmennyin ihan todella. Olinko tosiaan onnistunut välttämään karkkihyllyn ihan huomaamatta? Oliko todella käynyt niin että karkittomuus ei harmittanut edes kotona? Aloin ihan tosissani miettiä omaa ruokakäyttäytymistäni lähipäivinä ja hämmennyin uudestaan. Minun ei ole tehnyt mieli leipää. Olen saattanut syödä leipää palan tai kaksi mutten suinkaan joka päivä. Normaalisti himoitsen leipää kuin mikäkin hullu vaan nyt jotain on ollut toisin. En mielestäni ole muuttanut ruokailujani millään tavalla vaikkei se taidakaan olla ihan totta. Olenhan syönyt itseni kylläiseksi jokaisella aterialla ja tämä on varmasti auttanut erinäisten ruokahimojen kohdalla positiivisesti. Olen myös suhtautunut ruokailuun kaikkineen rennommin, eli sitä viimeisen päivän ”kaikki-tai-ei-mitään”-ajatusmallia ei ole päässyt syntymään.

Syy miksi kerron tämän täällä, on yksinkertaisesti se että uskon näiden pienten asioiden olevan niitä ensiaskeleita kohti luonnollista, rentoa painonhallintaa. Ja jos näin on, niin olen ainakin dokumentoinut ne ensimmäiset huterat ajatukseni siitä mistä tulevaisuuden menestystarinani aikanaan alkoi.

Kiitos kaikille Kesäväsymyskamppailuani tukeville lukijoille. Olette aarteita <3 Moni teistä ehdotti liikunnan unohtamista hetkeksi, jotta se aito innostus löytyisi jostain syövereistä. Sinänsä olen onnekas että se liikkumaan lähteminen ei ole ongelma – paitsi aikaisin aamulla. Juuri nyt ajatus siitä että olisin salilla ei tunnu yhtään utopistiselta mutta sen sijaan se, että olisin siellä sykkimässä klo 5.30, tuntuu. Olen jopa harkinnut treeniaikataulujen vaihtamista takaisin lepakkovuoroon, eli myöhäiseen iltaan vaikka tiedän ettei sekään ole loppupeleissä se optimaalisin aika.

Parasta olisi jos voisin käydä treeneissä kotiintulomatkalla, työpäivän jälkeen. Mahdolliset työmurheet saisi helposti purettua ja sen jälkeen antaa loppuillan aikaa perheelle. Avopuolison vuorotyön takia tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Viime päivinä minulle on tarjoitunut mahdollisuus aikaisiin iltatreeneihin (18-20 välillä) ja se on ollut ihanaa. Vielä on ollut energiaa jäljellä ja hikikin on virrannut ihan eri tavalla noihin aamutunteihin verraten. Ei se treeni-into ole siis sittenkään niin kuollut kuin olen luullut mutta ajoitus on vain ollut väärä.

Peruspuntin sijaan olen tehnyt lisäksi myös vähän muuta kivaa ja nostanut vuodentakaisen tavoitteeni käsilläseisonnasta takaisin agendalle. Vielä ollaan kyynärnojassa vahvistamassa keskivartaloa ja erityisesti vartalonhallintaa mutta hiljaa hyvä tulee.

Ja kehonhallintaa pääsin myös testaamaan ohjatulla hula-tunnilla (eikä se nyt ihan niin huonosti mennyt..) Omista treeneistäni puuttuu siis tällä hetkellä puhtaasti päämäärä ja tavoitteet mutta toisinaan on varmasti ihan hyvä liikkua vain ja ainoastaan siten kuin mieli sattuu tekemään – puhtaasti siitä kuuluisasta liikunnan ilosta.