Hae
My Project Is Me

Vallitseva koronatilanne vetää vakavaksi

Tänään, 25.2.2021, vallitseva koronatilanne pakotti Suomen siirtymään poikkeusoloihin. Tilanne tuo tietenkin mieleen viime kevään tilanteen, milloin rajoituksia arkeen tehtiin valmiuslain kautta. En ole asiantuntija ja puhun vain maalaisjärjellä mutta Suomessahan meillä on perustuslaillisesti melko hyvät oltavat ja meillä on melko paljon erilaisia oikeuksia puolellamme vapaan elämän varmistamiseksi. Poikkeusolot tarjoavat viranomaisille mahdollisuuden rajata näitä oikeuksia ja valtuuksia, mikäli tilanne sitä vaatii.

koronatilanne

 

koronasta huolimatta Elämä Suomessa on ollut melko normaalia

On totta, että meillä täällä Suomessa elämä on näyttäytynyt melko normaalilta moneen muuhun maahan verrattuna. Ja ennen kuin jatkan yhtään pidemmälle niin en tietenkään väitä, ettei vallitsevalla pandemiatilanteella olisi ollut vaikutusta sillä on sillä; Ystäväperheessä perheen isä on ollut lomautettuna pian jo vuoden; Toisessa ystäväperheessä tilanne ravintolayrittäjänä on ollut haastavaa jo pitkään; Miehenikin oli lomautettuna kevään aikana jonkin aikaa; Yhden lapsistamme harrastustoimintaa ei jatkettu lainkaan; Oman työpaikkani ovet ovat olleet suljettuna 30.11 alkaen eikä loppua näy. Toki olen onnekas, että töitä kaikesta huolimatta riittää ja pystyn etänä työskentelemään. Kaikki eivät tosiaan ole yhtä etuoikeutettuja.

koronatilanne nyt

 

koronatilanne nyt

Verrattuna viime kevääseen, on elämä muutoin tuntunut olevan huomattavasti vapautuneempaa. Keväällä ihmiset liikkuivat kaupoissa ja kauppakeskuksissa huomattavasti vähemmän kuin tällä hetkellä. Eräs vaateliikkeessä työskentelevä tuttava kertoi, että työvuoron aikana ei saattanut käydä paikalla ainuttakaan asiakasta. Samaa hän ei ole todennut nyt vaikka koronatilanne on ollut koko ajan olemassa. Varmasti on havaittavissa turnausväsymystä ja olen itsekin jo lopen kyllästynyt tähän kaikkeen mutta juuri siksi, tähän tilanteeseen on nyt varmasti ajauduttu. Lisäksi toki koronan muuntovirus on tuonut oman mausteensa tähän kaikkeen, samoin kuin se että Suomeen ei ole yrityksistä huolimatta saatu tarvittavaa määrää rokotteita eikä rokotussuunnitelmat ole toteutuneet.

koronatilanne maski

Perspektiiviä koronatilanteeseen maailmalta

Muistan kun elokuussa kävin Skotlannissa auttamassa iäkästä isoäitiäni ja sain välähdyksen tulevasta. Kesän aikana Suomessa oli vielä vapautuneempaa kuin tähän saakka on ollut. Skotlannissa ei ollut. Siellä oli vasta alettu avaamaan rajoitustoimenpiteitä ja esimerkiksi vaatekaupat olivat aika vastikään saaneet luvan avata ovensa koko kevään kestänen sulun jälkeen. Sovitusmahdollisuutta ei kuitenkaan ollut ja jo ihan ruokakauppojen asiakasmääriä rajoitettiin.

Lue lisää tuosta matkasta, kokemuksistani ja ajatuksistani täältä.

koronatilanne käsidesi

Kun palasin takaisin, tuntui että käsidesipisteitä ei ollut missään ja rajoitustoimet olivat mitättömiä mutta pikkuhiljaa ne alkoivat meilläkin tiukentua kun koronatilanne kehittyi taas pahempan suuntaan. Kun matkanjälkeisestäkaranteenista johtuen käytin maskia niinä harvoina kertoina, kun kodin ulkopuolella liikuin, minua katsottiin oudoksuen. Sittemmin maskeista on tullut meilläkin arkea ja käsidesipisteitä löytyy kaikkialta. Nyt ollaan tosiaan taas uuden äärellä, kun viranomaisilla on mahdollisuus rajoittaa toimintoja ja yksityisten toimijoiden aukioloja. Skotlannissa, ja toki monessa muussa maassa, tiukat rajoitteet ovat olleet jo arkea; Ulkonaliikkuminen on sallittua vain välttämättömissä syissä eikä vierailuja toisten perheiden luona sallita; Ravintolat ja muut ajanvietto- sekä liikuntapaikat ovat suljettuna joko kokonaan tai ainakin toimintoja on rajoitettu hyvin rajusti.

käsidesi

koronatilanne nyt ja tulevaisuudessa

En tietenkään haluaisi, että tilanne olisi meillä täällä sellainen kuin se nyt on. Uskon kuitenkin, että se on koronatilanteen hillitsemiseksi välttämätöntä. Luotan Suomen viranomaisiin ja valtioon ja että rajoitteita ei aseteta sen enempää kuin on oikeasti tarpeen.  Mutta samalla pelkään, riittävätkö nämäkään toimenpiteet; Pelkään että kuinka kauan tätä tilannetta voi joutua sietämään. Pelkään että vaivaiset viikot eivät riitä kun maailmalla on vastaavissa, tai tiukemmissa rajoituksissa, eletty useita kuukausia. Toki etuna Suomessa on ehkä muuta Eurooppaa harvempi asukastiheys ja määrältään pienemmät tartuntamäärät yleisten tunnuslukujen varjossa. Kukapa olisi uskonut, että kun vuosi sitten ensimmäisiä tapauksia Suomessa alkoi tulla esiin, olisi vielä vuodenkin päästä koronatilanne tämä. Loppuukohan tämä ikinä?

Ja jos sinäkin toivot sen loppuvan, kuten ainakin minä teen, niin ota tilanne vakavasti ja toimi suositusten sekä veloitteiden mukaan. Vain yhdessä voimme vaikuttaa siihen että tilanne joskus normalisoituu.

koronatilanne tulevaisuudessa

 

Kehu kaveria ja piristä kaverisi päivää

*Sisältää mainoslinkkejä

Milloin sinä olet viimeksi kehunut kaveria?

Olin eräänä päivänä pukeutunut sisäisessä etäpalaverissa johonkin muuhun, kuin jo kulahtaneeseen harmaaseen kotikollaripaitaani.  Suorastaan hämmennyin kun työkaveri laittoi privana viestiä ja kehui päälläni ollutta puseroa. Kiitin kohteliaasti ja hymyilin sen jälkeen vielä pitkään.

Toisessa sisäisessä etäpalaverissa, eräs toinen työkaveri kehui minun sinä päivänä säteilevää olemustani. Sinä päivänä olin tosiaan lähdössä jonnekin ja olin  poikkeuksellisesti laittautunut ja kieltämättä itsestänikin oli piristävää nähdä oma ehostettu ulkomuotoni. Kehut tuntuivat hyvältä pitkään.

 

 

kehut piristävät kaikkia

Olen tosiaan saanut yllätyksekseni, ja toki ilokseni, kuulla kehuja viimeaikoina eri tahoilta. Viimeisimpänä hämmennyin kun tyttöä päiväkodista hakiessani yksi tutuista hoitajista kysyi että olenko ottanut ripsiini pidennykset tai jotain muuta. Hän jatkoi samaan hengenvetoon että oli ajatellut itse sellaisia mutta ei oikein tiedä niistä mitään ja jo hetkessä toinen tuttu hoitaja tuli myös ihastelemaan ripsiäni. Kiitin jälleen ja kerroin samalla, että minulla oli kerrankin ripsiväriä, kun olin kokeillut itselleni uutta tuotetta. Ja pitkät ripseni itseasiassa olivatkin, kun olin kokeillut kehuttua Benefitin BadGal –ripsaria*. Lyhyellä kokemuksella tykkään jopa enemmän kuin saman merkin kulttituote They’re real -maskarasta* (mistä voit muuten lukea todella kauan sitten kirjoitetun postauksen täältä).

kehu kaveria benefit badgal

Kehu kaveria

Kehut oikeasti piristävät aina kuulijansa päivää ja varsinkin nyt, kun olen itsekin niitä saanut kuulla, olen kiinnittänyt erityistä huomiota, että annan myös kehuja eteenpäin. Toki, osittain kehuminen ja kannustaminen tapahtuvat, ainakin itselläni, luonnostaan mutta siihen voi myös oppia, vaikka se ei olisi itselle luontaista.  Ja siitä ilahduttamisesta tulee myös itselle hyvä mieli. Liiallisuuksiin ei tietenkään kannata mennä ja kehujen onkin hyvä olla aitoja, jotta niiden arvo pysyy. Vaikka toisaalta, en tiedä onko kukaan koskaan kokenut saaneensa liikaakaan kehuja mutta itse ainakin arvostan aitoa palautetta ja näissäkin esimerkeissä minussa oli kaikkina niinä kertoina tosiaan kehuille aihetta. Piristä siis kaveria (ja itseäsi) jo heti tänään ja kerro kaverille joku kehu.

kehu kaveria