Ei tarvitse olla suuri salapoliisi huomatakseen että minun kohdallani ketogeeninen ruokavalio on tullut tiensä päähän. Mitään varsinaista päätöstä en koskaan tehnyt ketoosin lopettamiseksi, olen vain ajautunut siitä pois.

Omena on ihan yhtä pahasta kuin karkki

Vaikka ketogeenisesta ruokavaliosta paljon kirjoitin kesän aika, en koskaan hurahtanut siihen. Huomasin jossain vaiheessa jopa hieman ärsyyntyväni kun kuulin vannottavan kuinka “ei koskaan enää palaa leivän pariin” tai kuinka “hiilihydraatit ovat helvetistä”. Olen aina ollut kohtuullisuuden kannattaja ja vaikka ketoositilassa  paljon hyviä puolia olikin, hirvitti tällainen tietynlainen fanaattisuus minua aika paljon.

Toki ymmärrän itsekin sen kuinka omaa hyvää oloaan on ilo ja halu suitsuttaa koko maailmalle. Mahtavista tuloksista eli hyvästä olosta, hoikistuvasta ulkomuodosta tai energisestä olotilasta huolimatta, en kuitenkaan ole palannut ketoosiin takaisin. Vaikka ketoruoka maistui hyvälle, maistuu “tavallinen ruoka” vielä paremmalle; On ihanaa kun ei tarvitse miettiä voiko syödä omenaa vai ei. Tämä toki melko kärjistettynä esimerkkinä mutta totuuden siemen siellä silti taustalla piilee. En usko, että kukaan oikeasti onnistuu lihomaan syömällä omenaa, edes tiukalla ketoosiruokavaliolla, mutta ketoositilan se toki voi katkaista.  Ja pelottavintahan on se että jossain vaiheessa voi oikeasti alkaa uskoa että omena on ihan yhtä pahasta kuin karkki.

takaisin ketoosiin?

Vaikka aina toisinaan ketopaluuta mielessäni ajattelen, koen että se on ehkä tässä elämäntilanteessa hieman liikaa ajatustyötä ja aikaa vaativa. Lapsille kuitenkin tarjoan hiilihydraatteja ruoan kanssa ja edelleen haluan toimia itse esimerkkinä syöden samaa ruokaa heidän kanssaan. Koostan tarvittaessa ateriani samoista tarjolla olevista aineksista vain hieman eri tavalla.

Kaiken tämän lisäksi kirjoitin joitain aikoja sitten, kuinka ketoruokavalio aiheutti kohdallani runsasta hiustenlähtöä. Runsas hiustenlähtö jatkuu kohdallani edelleen vaikka onkin ehkä nyt pahimmista ajoista jo hieman hellittänyt. En tosiaan ehdoin tahdoin halua tätä tilannetta pahentaa ja jo siitäkin syystä olen pidättäytynyt tavallisen ruokavalion parissa.

sopivat vallinnat

Uskon, että sopivilla valinnoilla voi saada muutosta aikaan. Siihen ei tarvita ketogeenista ruokavaliota tai muita radikaaleja tapoja. Mutta siihen tarvitaan sellaisia valintoja, mitkä aikaansaavat muutoksen; Siihen tarvitaan sellaisia valintoja, mitkä eroavat jollain tapaa nykyisestä mutta jotka kuitenkin tuntuvat itsestä helpolta ja hyviltä toteuttaa. Sellaiset muutokset mitkä sopivat omaan arkeen muodostavat aikanaan pohjan uusille, terveellisemmille elämäntavoille.  Todettakoon loppuun kuitenkin että never say never eli  en myöskään sano ettenkö koskaan enää palaisi ketogeeniseen ruokavalioon takaisin mutta juuri nyt, tämä tuntuu oikeammalta.

En olekaan käynyt vaa’alla sitten kesäloman loppuni eli elokuun alkupuolella. Kesän aikana kävin vaa’alla viikoittain ja oli ilo seurata pienenevää lukemaa. Parhaimmillaan vaaka toimiikin painoa pudottaessa hyvänä motivaattorina tekemisille ja ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan. Samassa täytyy kuitenkin muistaa että vaaka ei ole ainoa etenemisestä kertova mittari ja ilman pieneneviäkin lukemia, muutosta voi tapahtua. Usein se kuitenkin tuppaa menemään niin että ne asiat, mihin kiinnittää huomiota ja mihin panostaa, tapahtuvat. (kurkkaa asiasta juttua täältä)

toisenlaisia valintoja

Tiedän etten ole välttämättä elänyt painonpudotustavoite mielessä vaan elänyt elämääni siten, kuin se on milloinkin parhaalta tuntunut. Välillä se on tuntunut siltä, että tilanne on tarvinnut tai ainakin halunnut enemmän suklaata ja välillä on mennyt montakin päivää ohi ilman että suklaa on edes käynyt mielessä. Suklaan tilalle voi kuvitella myös leivän tai minkä nyt kukin kokee omakseen. Treenaamassa olen kuitenkin aktiivisesti käynyt, pääsääntöisesti neljästi viikossa. En tosiaan treenaa ulkonäkökeskeisesti mutta olisihan toki mukava että treenin tulokset jossain joskus näkyisivät. Tämä toki vaatisi sitten taas keskittymistä enemmän jo tuohon ensiksi mainittuun, eli ruokavalioon ja tämä kaikki on ehkä toisen postauksen paikka.

Vaa’alle meno jännitti

Vaikka tiesin jokseenkin mitä odottaa vaa’alle astuessani niin myönnän että se silti hieman jännitti. Ihan niinkuin jännitti tämän kaiken kirjoittaminen ylös myös julkisesti. Ei niinkään siksi että lukema itsessään minua harmittaa vaan ennemminkin se, että olen antanut sen nousta. Taas. En olekaan se täydellinen esimerkki, joka voi syödä mitä vain ilman että se alkaa jossain vaiheessa näkyä vyötäröllä. Toisaalta taas, tämän auki kirjoittaessani mietin että miksi ihmeessä tätä jännitin, tai jännitän edelleen En koskaan ole ollut mikään luonnostaan hoikka ja kuten monella muulla, vaatii painonpudotus sekä -hallinta myös minulta paljon työtä. En ole siis mikään poikkeus.

Ja kaiken tämän jälkeen, se maaginen lukema on siis 69,2g. En ole pettynyt, en yllättynyt. Se on se lukema, mikä on seurausta valinnoistani tässä elämäntilanteessa.  Se on minun painoni tänä aamuna ja jos jostain syystä haluan, voin tehdä sille jotain. Mutta vain jos niin haluan – mitään erityistä tarvettahan ei ole.

Kurkkaa ihmeessä myös postaukseni Apua, olen lihonut // Kehonkoostumusmittaus oli pettymys // En ole niin hoikka kuin miltä näytän