Hae
My Project Is Me

Mahdollisuuksia liikkua vai selityksiä olla liikkumatta

Olen aina toisinaan huomannut miettiväni että keksinkö itselleni mahdollisuuksia liikkua vai sensijaan selityksiä olla liikkumatta. Elän tällä hetkellä keskellä kaikkein kiireisimpiä ruuhkavuosia (ainakin toivottavasti, eikait tämän kiireisemmäksi voi enää mennä). Viisipäiväinen työviikko, lasten harrastukset kuutena päivänä viikossa sekä kaikki kotityöt ja muut mahdolliset menot täyttävät tämän hetkisen elämäni tunnit melko tehokkaasti.

Voisin helposti sanoa ettei minulla ole aikaa, tai edes energiaa, liikunnalle. Eikä aina välttämättä olekaan mutta useimmiten kuitenkin on koska minä teen sille aikaa. Minä keksin itselleni mahdollisuuksia saada liikunnan osaksi omaa arkeani. Otetaan tähän elävä esimerkki eiliseltä, milloin minulle yhtäkkiä vapautui ylimääräinen tunti aikaa. Normaalisti tiistaisin molemmat tyttöni harrastavat niin että vietyäni ensin toisen omaan treenipaikkaansa, siirryn viemään toista omaansa. Noin vartin päästä tästä on haku toisinpäin eli 1,5h aikaan mahtuu kahdet eri paikassa sijaitsevat tunnin treenit. Eilen toiset näistä treeneistä  jäivät välistä ja minulle se oli itsestäänselvyys että käytän luppoajan reippaaseen kävelylenkkiin. Näin siis mahdollisuuden liikuntaan.

Kaikki ei suinkaan ole niin mustavalkoista eikä liikunnasta saa tulla pakonomaista. Kaikkea vapaa-aikaa ei aina tarvitse antaa liikunnalle sillä elämää on, tai ainakin pitäisi olla, myös treenien ulkopuolella ja jos joskus ei pääsekään treenaamaan, se ei ole maailmanloppu. (Kurkkaa aiheesta postaus Pakkoliikuntaa sekä Kun oma paras ei riitä).

Minusta on ihanaa että voin sanoa että liikunnasta on tullut minulle luonnollinen osa arkea ja usein löydän mahdollisuuksia liikkua sen sijaan että keksisin selityksiä olla liikkumatta. Miten sinulla, löydätkö mahdollisuuksia liikkua vai selityksiä miksi et lähde liikkeelle?

Kurkkaa ihmeessä myös tehokas treeniohje leikkipuistoilun kylkeen sekä tätä aihetta sivuava postaus Onko treeniaika aina jostain muusta pois.

 

ps. Hyrrr! Kohta on taas yhtä kylmää kuin näissä viime syksynä otetuissa kuvissa

Kauppalasku 52,44€

Pääsääntöisesti isot ostokset tulee tehtyä joko Lidlissä tai Prismassa sillä aina kun Citymarkettiin menen, huomaan ostavani myös paljon sellaista mitä ei ollut alunperin tarkoitus. Joko tuotevalikoima on houkuttelevampi tai sitten esillepanossa on onnistuttu todella hyvin. Edullisimmin yleensä ostokset hoituvat Lidlissä sillä siellä on vähiten houkutuksia sekä ehkä hivenen alhaisemmat hintataso niissä meidän yleisimmin käyttämissämme tuotteissa. Tämä kauppalasku sisältää pääosin vain sellaisia tuotteita, joita kauppakassiin päätyy yleensäkin.

kauppalasku

Lasku suuruus hämmästytti hieman sillä ostoksien seassa ei ollut lainkaan lihaa tai pesuaineita (yleensä niitä hinnakaampia) mutta toisaalta taas oli oliiviöljyä ja kolmea erilaista juustoa. Onko summa 52,44€ paljon vai vähän, en ota kantaa. Viisihenkiselle perheelle tästä pitäisi kuitenkin ruokia useammalle päivälle loihtia. Toki asiaa helpottaa se että kotoota löytyy jo valmiiksi joitain ruokatarvikkeita niin kuivakaapista, pakkasesta kuin jääkaapistakin.

Kiinnostaisiko kuulla mitä ruokia näistä syntyi? Tai kuinka kauaksi aikaa ruoka riitti? Jos kyllä niin paina sydäntä sen merkiksi että tiedän julkaista tarinalle myös jatkoa.