Ajattelin etten kirjoita aiheesta yhtään mitään, sillä olisihan minulla kaikkea muutakin kirjoitettavaa. Jos treeniasioita miettii niin voisin kirjoittaa siitä, kuinka olen päättänyt ihan oikeatsi keskittyä treeneissä nousujohteisiin treenituloksiin. Olen päättänyt uskaltaa yrittää olla parempi kuin edelliskerralla. Voisin kirjoittaa siitä kuinka olen alkanut kaivata pelkän puntin lisäksi jotain nopeatempoisempaa ja hengästyttävämpää. Voisin itseasiassa vaikka kirjoittaa siitä kuinka kävin testaamassa ensimmäistä ketaa TFW:n treenejä.

Ruokavaliopuolella voisin kirjoittaa siitä kuinka olen ollut kyllästynyt maitorahkaan. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka olen jälleen kerran ajatellut panostaa välipalamärehtimisen sijaan niihin ihan oikeisiin aterioihin. Olen, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, epäillyt että taidan tällä hetkellä syödä liian vähän sitä kuuluisaa oikeaa ruokaa. Voisin toki myös kirjoittaa ihan puhtaasti siitä mitä olen syönyt sekä ennenkaikkea miten aion syödä jatkossa.

Mutta kaiken tämän sijaan kirjoitan että minulla on identiteettikriisi. Meistä jokaisella on elämässä erilaisia rooleja – vaimoja, tyttöystäviä, äitejä, lapsia, esimiehiä, alaisia, naapureita, ystäviä jne. Oletko koskaan itse miettinyt miten esittelet itsesi muille? Minä olen Jenni, kolmen lapsen äiti, avopuoliso, blogaaja ja kuntosaliharrastaja. Huomasitteko että nimen jälkeen mainitsin ensimmäisenä olevani äiti? Se ei missään nimessä ole sattumaa.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen en olekaan enää  vain ”laihduttaja-Jenni” – kuten minut joissain piireissä tunnetaan. En olekaan enää se, joka saa, kuin ihmeenkaupalla, toteutettua säännölliset treenit viikosta toiseen. Ei – olenkin se Jenni, joka on itselleen paljon armollisempi ja hyväksyy sen että aina ei vain pysty. Olen ennenkaikkea äiti, jonka tehtävänä on tehdä kaikkensa sen eteen että kaikki kolme pientä matkustajaa saavat parhat mahdolliset eväät eämän pituiselle matkalleen. Ja tästä on seurannut identiteettikriisi, ei itseni mutta blogin suhteen – tämä kun ei enää ole vain minun projektini vaan niin paljon muutakin.

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä että Suomi on proteiininpopsijan luvattu maa. Jonkinlainen proteiinipatukka löytyy satavarmasti pienimmästäkin kaupasta ja isompien markettien hyllyt suorastaan notkuvat kaikista mahdollisista merkeistä ja mauista. Patukoiden lisäksi on tietysti kaikki maustetut ja maustamattomat rahkat lusikoitavana tai juotavana, raejuustot, kananmunavalmisteet sekä nyt viimeisimpänä erilaiset puddingit eli vanukkaat.

Viimeisimmällä kauppareissulla kahmaisin kouraani, käytännössä kaikista isommista marketeista löytyvät, kolme ehkä tunnetuinta proteiinipuddingia: Fastin, Ehrmannin sekä Propudin. Vaikka muitakin makuvaihtoehtoja olisi tarjolla, valitsin mukaani vain suklaiset versiot jotta arvioiminen olisi helpompaa.

Vanukkaissa esiintyvä sokeri on luonnollista, maidon omaa sokeria ja varsinainen makeus on tuotu keinotekoisesti. Vanukkaasta riippuen makeutus on peräisin sekä Asesulfaami K:sta ja Aspartaamista tai Asesulfaami K:sta ja  Sukraloosista. Ottamatta kantaa keinomakeuttajien mahdollisiin haittavaikutuksiin, on ravintoarvollisesti Propud voittaja. Vertailun vuoksi lisäsin myös maustamattoman rahkan ravintoarvot sarakkeeseen.

Koostumuksellisesti Fastin Pudix eroaa muista sillä se on selkeästi löysempää. Siinä missä muut pitävät vanukasmaisen muotonsa, muuttuu Pudix lusikoitaessa makupalamaiseksi ja juoksevaksi. Väri ei myöskään ole Pudixilla kovin imarteleva. Plussaa kuitenkin mukana tulevasta lusikasta, aivan kuten Propudillakin.

Makunsa puolesta Ehrmann oli oma ennakkossuosikkini sillä muistan että tykästyin sen makuun jo heti ensikokeilulla. Olen siis aiemminkin maistellut näitä mutten koskaan vertailumielessä saati yhtäaikaisesti. Makuun voi vaikuttaa myös se mitä on muutoin syönyt viimeaikoina ja voin vannoa että jokainen näistä maistuisi herkulle jos ei olisi aikoihin syönyt mitään muuta suklaista tai makeaa. Jos taas olet juuri vetäissyt jäätelön  alle (kuten minä tässä joskus taannoin) ovat todennäköisesti kaikki makunsa puolesta melkoisia pettymyksiä.

Kamppailu ykkössijasta käytiin loppupeleissä Ehrmannin ja Propudin välillä silla Fast ei makunsa, koostumuksensa tai ulkomuotonsa puolesta valitettavasti yltänyt samaan kuin kaksi muuta. Nyt, tässä hetkessä ehkä hivenen suklaisemman makuinen, ja erityisesti tuoksuinen, on kuitenkin Propud. Onneksi makuasioista ei voi kun kiistellä ja nämä ovat vain omat mielipiteeni juuri tässä hetkessä. Oletko sinä maistellut näitä? Mitkä ovat sinun mielipiteesi?