Moi,

Kun satuin katsomaan kelloa tänään rannalla istuessani totesin että viikon päästä tähän aikaan on työpäivää vielä jäljellä 1,5h. Kyllä, viimeinen lomaviikko käynnistyi tänään ja se korkattiin päiväretkellä Helsingin Seurasaareen. Ennen tätä aamu oli tosin lähtenyt käyntiin salilla, jossa hämmästelin että miten kahden päivän tauko voikaan tuntua näin pitkältä. Minusta oikeasti tuntui siltä kuin en olisi ollut salilla ikuisuuksiin vaikka viimeisin kerta oli siis perjantaina. Sitä se teettää kun viikonloppuun mahtuu pikavisiittiä Tampereelle ja juhlintaa kotikulmilla erään pienen ihanuuden ristiäisissä.

Treenejä kun katsoo niin taidetaan elää sitä kuuluisaa keskikesän aikaa kun ei vain huvita kökkiä siellä salilla yhtään sen enempää kuin on pakko. Tämä ei taas tarkoita sitä en tykkäisi treenata mutta niinä harvoina aurinkoisina päivinä kuin mitä Suomessa on tarjolla, se ei välttämättä ole se ensimmäinen asia mitä tahdon tehdä. Jos treenin saisi siirrettyä ulos, lämpöön ja aurinkoon olisi asia ihan eri ja niinpä olinkin innosta piukena kun pääsin kokeilemaan viime tiistaina suppailua Fitfashionilaisten kanssa. Auringon vuoksi lenkkeilenkin kesäisin ihan mielelläni vaikkei se mikään lempilajini olekaan. Tänä kesänä lenkkipolkuja on kyllä tullut testattua tavanomaista vähemmän.

Jos treenit olivat lomalla niin oli myös ruokavaliokin. En itse miellä tätä kuitenkaan minkäänlaiseksi repsahdukseksi vaan ihan tietoiseksi valinnaksi. Olisinko pärjännyt ilman päivittäistä jäätelöä (tai mitä se sitten ikiniä olikaan) niin todennäköisesti kyllä mutta minulla on silti viimeviikosta mukavat mielikuvat. Ehdin tekemään paljon kaikkea sellaista, jota normaalisti en tekisi ja olen todellakin ottanut lomastani kaiken irti, kuten aikaisemmin jo uhosin. Tiedän että rutiineihin palaaminen tulee tuntumaan ihan yhtä mukavalta kuin tämä irtiottokin ja siksipä molempia tarvitaan – sopivassa suhteessa tietenkin. Maailmasta varmaan löytyy niitä ihmisiä jotka voivat käsi sydämellä vannoa että heidän ei edes enää tee mieli mitään herkkuja mutta minä en koskaan tule olemaan yksi heistä. Salaa toki toivon että tämä omenalohkoilla herkuttelija olisin joskus minä mutta epäilen vahvasti tämän tapahtumista. Vähentää voin roimasti mutta ettäkö lopettaisin kokonaan kuulostaa jo ihan liian utopistiselta. Siispä, viimeinen loma viikko minä olen valmis!

Siis haloo, tässä jäätelön koossa ei oikeasti ole enää mitään järkeä 😉

Moikka,

En oikein tiedä miten tekstini tänään aloittaisin sillä aihe on jostain syystä tavattoman vaikea, vaikka sen pitäisi olla hyvin helppo. Kyse on nimittäin tästä blogista ja ehkä bloggaamisesta yleensäkin sekä kirjoittajasta blogin takana (siis minusta). Minua on jo jonkinaikaa harmittanut että aihealueet ovat olleet hyvin paljon kaikkea muuta, kuin minkä vuoksi olen alunperin blogia alkanut pitämään. Tai no ihan alkujaaan blogi oli lähtökohatisesti vain minun päiväkirjani, oma matkani eteenpäin uusien elämäntapojen opiskelussa ja (raskaus)kilojen pudottamisessa. Paikka jossa jaoin omia ajatuksiani, oppejani ja mielipiteitäni mitä tähän projektiin tuli. Saavutin paljon ja matkani ajatuksineen kiinnosti yhä useampaa ja aloin kirjoittaa asioista suuremmalla itsevarmuudella ja isommalle yleisölle. Elin blogini huippukautta, tai näin ainakin ajattelen nyt. Ja tämä ajatus on aina aika-ajoin harmittanut itseäni suunnattomasti. Pelkään että “parhaat-aikani” ovat jo takanapäin samalla kuitenkin toivoen ja uskoen (tai ainakin uskotellen) ettei näin ole.

Blogi harvoin on totuus bloggaajan koko elämästä tai kaikesta siitä mitä tapahtuu mutta ainakin omalla kohdallani se heijastelee elämäntilannetta melko vahvasti. Onhan se toki luontevaa ja ymmärrettävää että tekstejä tulee asioista, jotka sillä hetkellä erityisesti kiinnostavat tai ovat “pinnalla”. Itse myönnän että olen viimeisen kahden viikon aikana “unohtanut” dieetata. Heräsin vasta yksi päivä tässä siihen todellisuuteen että hetkinen, pitikö minun tehdä jotain tuolle vatsamakkaralleni 😀 Vaikka päiviini kuuluu paljon rutiininomaisia hyviä valintoja niin tämän loma-modeni aikana sinne on mahtunut myös paljon paheita. Minusta on ollut ihanaa vain maistella, ja kirjoitella, jäätelöstä. Se on minulle erikoista kun taas salilla käyminen on tylsää ja tavallista. Tämä ei siis tarkoita tosiaan sitä etten olisi siellä salilla käynyt, olen minä – koska se vain on yksi niistä opituista hyvistä tavoista.

Uskon ja tosiaan toivon että pian alkava uudenlainen arki työpäivineen palauttaa minut taas takaisin “oikeaan elämään” eli takaisin treeni- ja ruokavinkkeihin. Lisäksi päästään (nimenomaan päästään, ei vain mahdollisesti) seuraamaan niitä muutoksiakin kun aloitan Fitfarmin nettivalmennuksessa. Niin, olen siis päättänyt aloittaa siinä eli kyllä jotain pitäisi alkusyksystä tapahtua tässäkin kropassa. Niihin syihin ja ajatuksiin että miksi nyt, tulen palaamaan vielä myöhemmin yksityiskohtaisemmin mutta lyhyesti koen että ajoitus on vain oikea.

Tulevatko tekstini sitten jatkossa olemaan vain tiukkaa asiaa ja etenemisiä niin tuskinpa mutta niitä asioita tullaan varmasti käsittelemään nykyhetkeä enemmän. Treenaamiseen tulee muutosten myötä taas tavoitetta ja kiinnostusta aivan kuten ruokavalioonkin ja sitä myötä se varmasti siis siirtyy myös blogiin. Siihen saakka saatte vielä kestää (tai enhän minä tiedä vaikka niitä olisi mukavakin lukea) näitä enemmän lifestyle-blogin tyyppisiä juttujani. Ja omaa surullista mieltäni aihekeskiön kadotuksesta on lohduttanut kun minulle sanottiin että eihän kukaan voi aina vain edetä ja edistyä. Jossain vaiheessa jokaiselle tulee taantuma tai tasanne, joka kestää oman aikansa muttei se tarkoita sitä että se olisi kaiken loppu. Eikä kukaan kuulemma oleta että minun elämäni pyörisi vain ja ainoastaan treenin ja ruokavalion ympärillä.

Kuvaa katsoeassa ei todellakaan ole vain treenit mielessä 😉

En tiedä pysyikö kukaan minun lisäkseni mukana tässä ajatuksenjuoksussa, jonka lopputulos ei oikeastaan edes johtanut mihinkään.  Ei kait tämä ole kuin pitkä selitykseni sille miksi blogini on ollut viimeaikoina vähän tällainen. Mitä te lukijat olette mieltä, onko treeni ja dieettijuttujen vähäisyys häirinnyt teitä? Tai oletteko edes kiinnittäneet asiaan mitään huomiota?