Hae
My Project Is Me

Sallittu herkkuhetki

Moi,


kesä ja jäätelö taitavat kuulua yhteen kuin joulu ja suklaa: pieni pakollinen paha joka sallitaan olosuhteiden pakossa. Jäätelö, kuten siis toki suklaakaan, eivät ehkä kuulu laihduttajien ykkösvalintoihin mitä keveyteen tulee mutta myös hyviä valintoja voi tehdä. Vaikka kuinka himottaisi, ei ihan joka kerta kannata valita sitä himoittavinta versiota sillä esimerkiksi omiin lempipaheisiini lukeutuva Magnum Double Caramel sisältää 340kcal! Samalla energiamäärällä syö jo kokonaisen lounaan, huh.

Kaupan pakastealtaat ovat tosiaan täynnä myös parempia valintoja. Näitähän ovat käytännössä kaikki mehujäät, sorbetit, solero-tyyppiset jäätelöt ja eskimo-puikot.  Näiden kanssa kaloreita säästyy vähintään 50% tuohon Double Caramelliin verrattuna. Itse tykkään ihan mielettömästi mansikka Eskimoista sekä Pirkan Amppareista. On ihan uskomatonta miten paljon mielenkiintoisemmaksi kauppareissutkin muuttuvat kun näitä asioita alkaa tutkia tosin silloin kaupassakäynnille kannattaa varata aikaa ihan reippaasti.  

Nyt en kuitenkaan ostanut jäätelöä kotiin kauppareissulla vaan valmistin moista herkkua itse. Minultahan tosiaan löytyy myös jäätelökone, jolla silloin tällöin tulee tehtyä hieman tuhdimpaa tarjottavaa mutta nyt tosiaan pysyttelin terveellisellä linjalla. 

Soseutin tehosekoittimessa marjoja (pakaste mutta tuoreetkin kävisivät) ja lisäsin niiden sekaan Funlightia sekä sokeritonta mehukeittoa. Sitten vain annosmuotteihin ja pakkaseen – ihana marjaisa sorbetti oli valmista viilentämään kesäpäivää. Kaloreitahan puikossa ei paljon ole ja maku oli tosiaan ihanan aito sekä marjaisa. Yhtälaillahan saman voisi tehdä hedelmistä.

Tietysti jos oikein tahtoo alkaa pihistelemään kaloreiden kanssa, niin mehujäätelöä voisi tehdä vain funlightista ja vedestä. Omien muistikuvieni mukaan siitä ei kovin herkkua tullut ja mehun maku ”liukeni” suuhun erikseen jättäen jäljelle vain jäisen, mauttoman, tikun. Asiaa saattaisi parantaa jos sekaan lisäsi mehukeittoa, joka on rakenteeltaan sakeampaa.. Täytynee ehkä kokeilla.

Jokatapauksessa, tästä ”sorbetista” tuli ainakin herkkua ja varmasti täytän pakkasen näillä kuumien kesäpäivien varalle. Omat ”muottini” hankin Ikeasta , 1,95€.

Aikuisten naisten ilta

Moi,


Eilinen ilta meni mitä mainioimmissa merkeissä ja mitä mahtavimmassa seurassa. Muutoinkin upeaa iltaa viihdytti itse Paula Koivuniemi! Täytyy todeta etten enää yhtään ihmettele minkä vuoksi tämä aikuinen nainen on vuosi vuoden jälkeen suosion huipulla  Sen verta energinen, aito ja upea tämä lady oli. Yhtään kunnollista kuvaa en saanut napattua pimeässä heikosti toimivan kännykkäni kanssa mutta kuva se on huonokin kuva.

Koska minulla selvästi on opittavaa vielä tyyli- ja asupostailuista niin enhän sitten saanut illan aikana yhdenyhtään asukuvaa. Sen sijaan minulla löytyy kuvia asuista hieman sekalaisella kokoonpanolla. Koska lähtö oli suoraan työpaikalta puin jo aamusalin jälkeen hieman ”paremman paidan”, jonka yhdistin jo tutuksi tulleisiin valkoisiin farkkuihin

Illaksi vaihdoin farkkujen tilalle hameen ja jakkukin sai lähteä, tämä kuva on joltain vaatteiden kokeilukierrokselta eli pahoittelut siitä

 

Ballerinojen tilalle vielä korot niin paketti oli kasassa

Koska olen jotain näistä asupostailuistakin tässä matkanvarrella kuitenkin oppinut niin toppihan on Veromodasta, hame Hennesiltä ja kengät Nellyltä.  Laukku on ostettu jokunen vuosi sitten Dorothy Perkinsiltä ja vyö on Seppälästä.

 

Huomiseksi lupaan palata takaisin aiheeseen, joka käsittelee tavalla tai toisella terveyttä ja/tai painonhallintaa. Nyt kuitenkin takaisin aamukahvin pariin niin tässä pääsee vielä nauttimaan aurinkoisesta säästä.