Pyrin yleensä olemaan positiivinen täällä blogini puolella mitä esimerkiksi tähän painonpudotusprojektiini tulee. Tiedän ja tiedostan että paino ei määritä minua ihmisenä; Tiedän ja tiedostan että olen hyvä näin. Tiedän myös sen, että voin voida hyvin, olla energinen ja tuntea oloni kauniiksi painosta huolimatta. Mutta kyllähän se silti rehellisesti sanoen vit***aa kun paino kaikesta yrittämisestä huolimatta nousee.

Hidas muutokseni aiheuttaa ihmetystä

Juttelin jo jokinaika sitten erään ystäväni kanssa, joka on niitä onnekkaita ihmisiä, että on koko elämänsä pysynyt vartaloltaan hoikkana. Hän pysyy hoikkana vaikka on noin minun ikäiseni, useamman lapsen äiti ja syö tavallisen lepsusti sisältäen ihan sitä mitä milloinkin tekee ja niin paljon kuin mieli tekee, herkkuja unohtamatta. Mikäli häntä on uskominen, niin herkkuja menee oikeastaan päivittäin ainakin jokunen. Itse taas kuulun niihin ihmisiin, joiden paino tuntuu nousevan, kun radiossa vain sattuu soimaan Jäätelökesä. Tämä luonnostaan hoikka ystäväni ei alkuun uskonut, että painonhallinta voi olla minulle niin vaikeaa kuin on. Tekemisiäni kuitenkin läheltä seuranneena hän on joutunut myöntämään ihmetyksensä, kun kaikista tekemisistäni huolimatta muutosta ei vain tapahdu tai ainakin se on tuskallisen hidasta. Ja samaa ihmettelen myös minäkin.

Kyllä,  painonnousu vit***aa laihduttajaa

Vaikka tiedän ja tiedostan varsin hyvin, että vähänkin on parempi kuin ei mitään ja että mitä lähempänä normaalipainoa ollaan, sitä hitaampaa painonpudotus useimmiten on. Tiedän varsin hyvin myös sen että paino ei todellakaan kerro aina kaikkea ja muutosta voi tapahtua vaikka vaakalukema ei sitä näyttäisikään. Mutta kyllä se silti alkaa jossain vaiheessa kiristää pinnaa, kun näennäisesti mitään ei tapahdu ja lähes kahdeksan kuukauden aikana painoa on pudonnut kaikkineen noin neljä kiloa. Samassa ajassa toiset taas ovat saaneet tehtyä valtavia muutoksia ja esittelevät tuloksiaan auliisti erilaisissa sosiaalisen median ryhmissä inspiroidakseen lukuisia painonpudotustaipaleensa alussa olevia. Ja vaikka olenkin onnellinen ja iloinen heidän puolestaan niin samassa hetkessä muiden onnistumiset kuitenkin oman etenemisen tuntumaan vieläkin riittämättömämmältä ja olon suorastaan epäonnistuneelta.

Ajatusokennus epäonnistuneelta laihduttajalta

Tämä teksti on suorastaan ajatusoksennus päänsisältäni täysin kaunistelematta ja miettimättä kirjoitusasua sen enempää. Voi olla että minut tulkitaan väärin ja minun ajatellaan sorastaan elävän painonpudotusprojektilleni mutta ei se kuitenkaan niin ole. En tiedä sitten että pitäisikö olla, jos sitä tulosta haluaisin tulevan. Haluan kuitenkin edelleen uskoa, että ei pitäisi.  Voi olla että jossain vaiheessa vielä kadun että tätä koskaan julkaisinkaan mutta nyt tuntui oikealta tehdä niin.

Tämä on tosiaan myös teksti, mikä on kytenyt ajatuksissani aina aika-ajoin mutta juuri tänään kun aamulla itseni punnitsin +500g painavammaksi kuin viikko sitten, sen kirjoittaminen tuntui luontevalta. Päivän paino on siis 69,3kg siitäkin huolimatta että jatkoin samaan tapaan aktiivisesti liikkuen ja perusterveellisesti syöden kuin aiemminkin. Samalla metodilla joskus paino laskee vähän ja joskus paljon ja joskus se näköjään tosiaan nousee. Ja tämä tuntuu todellakin olevan ihan arpapeliä.

Jos siis sinusta joskus tuntuu, että oma projektisi ei etene tai olet ikinä käynyt samanlaista ajatusskenaariota läpi kuin minä niin täällä taas kerran tarjolla vertaistukea. Aina ei vain jaksa olla positiivinen eikä varsinkaan silloin kun painonnousu vit***aa. Palaan huomenna viime viikon tapahtumiin vielä tarkemmin, kun käydään viikon tapahtumat läpi sillä pidin koko viikon ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa.

Mikä upea sää meitä onkaan hellinyt tämän viikonlopun ajan. Kevätviikonloppu oli suorastaan kesäinen ja näinpä ensimmäisen auringonpalvojankin Lauttasaaren rantahietikossa bikineissään. En siis todistetusti ollut ainoa joka siirtyi kertaheitolla keväästä kesään, kun heitin takin jossain vaiheessa pois päältäni.

En oikeasti muista milloin huhtikuussa olisi ollut viimeksi näin lämmintä mutta ei tämä aivan poikkeuksellistakaan ole sillä muistan, että yläasteikäisenä olen pääsiäisenä ottanut omakotitalomme pihassa aurinkoa. Oletan että pääsiäinen on tuona vuotena osunut jonnekin huhtikuun loppupuolelle, kuten tämäkin upea kevätviikonloppu.

Toivon että tämänkaltainen lämpö olisi tullut nyt jäädäkseen ja kesä alkaisi tästä mutta epäilen sitä vahvasti. Ja taas kerran mietinkin, miten upeaa olisi kun talven jälkeen meille voitaisiin taata kunnon kesä aurinkoisine päivineen ja korkeine lämpötiloineen. Pidetään sormet ristissä että tämä kesäinen kevätviikonloppu oli enne tulevasta ja Suomen kesä tarjoilisi parastaan ja päästäisiin nauttimaan ulkoilun riemusta, piknikeistä ja rantapäivistä kuten ainakin minä tein perheen kesken tänä viikonloppuna.

Huomenna palataan blogin äärellä taas perinteisempiin aiheisiin kun uusi viikko starttaa vaa’an kautta. Olen pitänyt koko kuluneen viikon ajan treeni- ja ruokapäiväkirjaa joten ihan mielenkiintoista nähdä, onko sillä ollut minkäänlaista vaikutusta.