Hae
My Project Is Me

Miten minä liikun?

Aina silloin tällöin joku kyselee siitä miten minä liikun; Kuinka usein ja millaista treeniä teen. Ilman tavattomia tavoitteita (lisää lihasmassaa/ kohti maratonia/ terveydellinen tavoite tms.) on oikeastaan ihan sama miten liikkuu, kunhan liikkuu. Olen itse pakertanut jo jonkinaikaa aika perinteisen puntin puolella ja huomasin kaipaavani vähän kaikenlaista. Olin jo aikeissa kirjoittaa jo siitä kuinka ihmeessä saisin yhdistettyä kuntosalin ja juoksun. Kävelläkin haluaisin. Sitten olisi kiva tehdä joskus jotain vähän kuntopiirimäisempää treeniä ja siihen samaan vielä tietysti ne peruspuntit. Sanomattakin on selvää ettei tällaiseen olisi ollut aikaa saati rahkeita. Eikä se edes olisi ollut millään tasolla järkevää. Kaipasin kuitenkin jonkinlaista muutosta ja niinpä tein muutoksia viikkotason ohjelmaani.

Tällä hetkellä täydellinen treeniviikko (viikko, jolloin jokainen treeni tulee tehtyä)  näyttää seuraavanlaiselta

Ma: Koko kropan salitreeni, kiertoharjoitteluna

Ti: Peruspuntti, alakroppa

Ke: Peruspuntti, yläkroppa

To: VP

Pe: Koko kropan kiertoharjoittelu intervallein

La& Su: Fiilispohjalta jotain tai ei yhtään mitään

Täydellisenä treeniviikkona suunniteltuja treenejä kertyy neljä. Onko treenijako optimaalinen, en tiedä, mutta on tarjonnut minulle juuri sen kaiken mitä olen tässä vaiheessa kaivannutkin: Hengästymistä, hikeä ja itsensäylittämisentunteita sekä sitä perinteistä punttailua – vapaapäiviä unohtamatta.

Ja jos vielä pureudutaan treenijakoon tarkemmin niin nuo koko kropalle tarkoitetut treenit ovat molemmat hieman pienemmillä painoilla toteutettavia. Treenitavasta johtuen sykkeet pysyvät kuitenkin koko treenin ajan ihan mukavan korkealla. Vastaavasti taas peruspunttipäivinä keskitytään isompiin painoihin, lyhyemmillä sarjoilla ja pidemmillä palautuksilla. Tässä vaiheessa tämä on todella sellainen treenijako, joka riittää tarjoamaan itselleni riittävästi haastetta ilman haihattelua enemmästä.

Täydellinen Kesäpäivä

Täydelliseen kesäpäivään ei loppujenlopuksi tarvita paljoa ja jo pelkästään aurinkoinen sää tekee paljon. Vietin viime sunnuntaina aika täydellisen kesäpäivän omien tyttöjeni kesken (niin niiden pienten) aurinkoisessa Uunisaaressa. Ja koska tästä päivästä ainakin tällä hetkellä vaikuttaa tulevan aika samanlainen jaan aurinkoiset kesäpäivän kuvani kanssanne.

Uunisaareen pääsee Kaivarinrannasta lautalla 4€:n edestakaiseen hintaan. Lapset (ainakin nämä minun pienet) pääsivät veloituksetta. Rattaat saa hyvin mahtumaan lautan kyytiin ja avulias henkilökunta auttaa kyllä niiden nostamisessa jos apua tarvitsee.

Sinänsä saari ei tarjoa mitään tavattomia aktiviteettipuitteita mutta meillä sujui päivä rauhallisella rannalla ollessa sekä kävelemällä Liuskasaaren puolelle ja takaisin. Liuskasaaresta voi hakea kuuluja Skifferin pizzoja joko mukaan tai syödä paikanpäällä. Me haimme mukaan sillä kauniin kesäpäivän ansiosta paikka oli ihan tupaten täynnä. Aion kyllä ehdottomasti palata paikkaan vielä takaisin jonain lämpimänä kesäiltana sillä senverta mutkattoman mukavalta paikalta tämä vaikutti. Ajatelkaa nyt itsekin laiturinnokkaan rakennettu ravintola, lämmin ilma ja iloinen tunnelma. Itse Skifferiinhän kulkee suoraan oma lautta edestakaisen 6€:n matkahintaan

Liuskasaaren puolella oli myös eteläisemmästä meiningistä muistuttava HSS Paviljong, jonka ulkoterassi oli kyllä tavattoman kutsuvannäköinen paikka. Keskustelin muutoinkin ystäväni kanssa tässä taannoin siitä kuinka kesäinen Helsinki on saanut paljon kansainvälisiä piirteitä viime vuosien aikana kun katukuvaan ovat ilmestyneet erilaiset kattoterassit ja muunmuassa sellaiset paikat kuin Löyly ja Sea Pool – ennen oli vain Mikonkadun terassit. Alla oleva kuva tosiaan HSS Paviljongin ulkoterassilta.

Uunisaaren puolella on myös ravintola Ugn, jonka musiikki rytmitti mukavasti rantapäivää. Vaikka siis omat eväät sattuisivat matkasta puuttumaan niin nälkä ei pääse kyllä ylllättämään (jos vain siis lompakko on mukana). Kesäinen Helsinki <3