Meistä jokaisella on varmasti olemassa se yksi (tai muutama) ruoka, jota valmistaa, kun ei muuta keksi. Omalla kohdallani ne ovat soseutettu linssikeitto tai tomaattinen jauhelihakastike, joista molemmat ovat sekä edullisia että nopeavalmisteisia (ja maistuvat myös lapsille, ainakin useimmiten). Molempia on myös helppo varioida käyttämällä erilaisia mausteita, vaikka silti sitä tulee usein kangistuttua samoihin vanhoihin kaavoihinsa.

Nämä alkavat kuitenkin jo kyllästyttää jo itseänikin ja kaipasinkin uusia keittiön ruokatuulia. Kertokaa siis kiltit, mitkä ovat teidän arjen pelastajianne silloin kun ette muuta keksi. Kiitos jo etukäteen.

Jokainen, joka on koskaan laihduttanut tai lihonut, on varmasti huomannut ettei pää pysy useinkaan kehityksessä mukana. Vaikka pudotettuja/kerrytettyjä kiloja olisi takana kymmenen niin peilistä saattaa edelleen katsoa takaisin se vanha tuttu peilikuva. Olen itse huomannut tämän niin laihtuessani kuin lihoessani ja vasta valokuvien kautta, olen ihan oikeasti nähnyt eron vasta valkokuvissa.

Omalla kohdallani vatsa on alue, johon kaikki ylimääräinen kertyy ensimmäisenä ja josta se myös lähtee viimeisenä. Olen tottunut pukeutumaan ongelma-aluettani piilotellen ja muistankin kuinka koin sen joskus hoikimmillanikin olevan iso. Ja kun en joskus myöhemmin ollut ihan siinä kunnossa kuin olin ehkä joskus parhaimmillani ollut, en ollut tyytyväinen.

Siis en ollut tyytyväinen siihen, mitä yllä olevassa kuvassa näkyy? Juuri nyt voin sanoa että ottaisin tuon kropan tässä hetkessä vastaan koska tahansa, enkä valittaisi. Miksi ihmeessä en ollut tyytyväinen? Miksi ihmeessä ylipäätään voi olla niin vaikea sanoa että on itsessään tyytyväinen yhtään mihinkään? Muistan kun muutama kesä sitten moni lukijoistani ihaili pitkiä seerumilla kasvaneita ripsiäni mutta itse koin niiden olevan ”semmoiset kohtalaiset”. Eiväthän ne olleet niin upeat kuin muutamilla muilla ja halusin enemmän. Nyt kun katson kuvia tuolta ajalta niin olen lukijoiden kanssa samaa mieltä: ne ovat ihailtavan pitkät ja taas, ottaisin ne vastaan koska tahansa enkä valittaisi.

Itseensätyytymättömyys on valitettavaa ja myönnän syyllistyväni siihen edelleen. Vastapainona en kuitenkaan näe itseäni tällä hetkellä sen isompana kuin ennenkään, vaikka toki vaatekoko ja niiden istuvuus kertovat paljon. Ja vaikka tästä joskus laihdunkin, menee taas tovi ennen kuin tajuan kokoni edes muuttuneen. Kunnes siis toisin todistetaan, olen ikuisesti tällainen.