Moikka,

Juuri kun olen kehunut että yritän pitää blogin aihealueet, ainakin pääsääntöisesti, jokseenkin ulkonäkö ja/tai terveysaiheisessa hömpässä, kirjoitan jostain ihan muusta. Olen antanut pölyn laskeutua muutaman päivän ajan mutta todellisuudessa olen ollut vain niin tavattoman väsynyt (ja kiireinen) etten ole koneen ääreen ennättänyt istumaan. Nyt siis luvassa tosiaan on jotain ihan muuta kuin yleensä ja ensimmäisenä seuraakin vuosituhannen vinkki kaikille sinkuille: Lähtekää Tallinnan päiväristeilylle yksin! Vaikkei jokainen jutustelija missään nimessä mitään ehdotellutkaan niin juttuseura (sen kaikessa monimuotoisuudessaan) oli oikein tervetullutta ja kiinnostavaa. Löytyi kisamatkalla ollutta pyöräilijää, entistä painonnostajaa ja muuten vain hupimatkalla ollutta porukkaa niin mies- kuin naispuoleisesti. Olin myös sen verta hurja että tv:tä tutun Dj Veskun retrodiskon musiikkien tahdissa paluumatkalla tanssilattialle – siis ihan yksin (tai olihan siellä muita kanssamatkaajia jo siinä vaiheessa joraamassa) ja selvin päin, siis tippaakaan alkoholia nauttineena. Vaikka tottunut yksinmatkaaja ja –tekijä olenkin niin jostain syystä ajatus tanssimaan lähdöstä ilman seuraa tuntui hurjalta mutta ei minun kauaa tarvinnut olla yksin kun jo muut tanssiseurueet ottivat minut avosylin vastaan. Ja taas vinkkinä sinkuille ei koskaan tiedä kuka sinut sieltä joukosta bongaa sillä treffiseuraa (ja ihan varteenotettavaa sellaista) olisi ollut tämän vuoksi illaksi tarjolla. Minulla oli ihan mahtava matka ja matkaseura (jollaista on muuten löytynyt aina ikään- ja sukupuoleen katsomatta sillä ensimmäinen yksinmatkustuskertahan tämä ei minulle ollut).

Nämä onnettomat käsivarret tekivät vaikutuksen mainittuun ex-painonnostajaan ja hänen vaimoonsa. Tovit siis keskustelimmekin muunmuassa ruokavalion tärkeydestä. Olin immareltu, ymmärrettävistä syistä sillä onhan haaveeni näyttää siltä että ”Toi urheilee paljon”

Tein myös jotain muutakin ensimmäistä kertaa ja olin reissussa kaljakärryn kanssa. Yleensä raahaan kotiin tuomisena vain purkkaa ja mustaa leipää mutta tällä kertaa edellä mainittujen lisäksi olin liikenteessä alkoholin vuoksi. Olen eräiden järjestettävien juhlien juomavastaavana ja tämä kunniatehtävä vei minut siis kohti Viron viinakauppoja. Toki kun aikaa oli niin tein paljon muutakin kuin näitä prosenttiostoksia mutta jotenkin hävetti kulkea kärry repussa kiinni köytettynä. Jostain syystä sain kuitenkin ehkä lähihistoriani parasta asiakaspalvelua (ja apua) minne ikinä kapsäkkini kanssa kuljinkin. Tämä toistui paitsi Viron päässä niin myös Suomessa, jossa jokainen kanssakulkija ystävällisesti kysyi tarvitsinko apua kärryjen nostelemisessa ja siirtelemisessä. Eilen on tainnut olla planeetat jotenkin kohdillaan, sillä senverta harvinaislaatuinen päivä se oli. Tai sitten vanha sanonta pitää paikkansa; Kun hymyilet maailmalle, maailma hymyilee sinulle. Vieläkin tulee hymy huulille kun mietin eilistä päivää ja saamaani positiivista kohtelua kaikilta kanssaihmisiltä.

Tai sitten näytin vain niin säälttävältä kaikkien kapsäkkien kanssa 😀

Ajattelin tunkea tähän loppuun vielä Tallinnan matkan ruokapäiväkirjani mutta jotenkin se ei nyt sovellu tähän ruusunpunaiseen maailmankatsomustarinaan. Säästän sen siis johonkin toiseen kertaan ja hiljenen tällä erää. Erästä päivän evästä kuitenkin lainatakseni..

Moikka,

Viiemaikoina olen tekseilläni aiheuttanut jonkun verran mielipahaa, kauhistelua, surua ja huolta. Kirjoittajana otan tästä kaikesta täyden vastuun ja pahoittelen aiheutunutta sekä epäpätevyyttäni selventää ja jäsentää ajatuksiani sellaiseen mutoon, kuin ne omassa ajatusmaailmassani ovat. Olen siis monessa tilanteessa tullut väärinymmärretyksi, joka tietenkin on ihan luonnollista kun minua ei henkilökohtaisessa elämässä tunne. Minulla ei tietenkään ole velvollisuutta selitellä itseäni tai ajatuksiani mutta väärinkäsitysten korjaamiseksi ja välttämiseksi otan tänään tämän aiheeksi.

Haluan jälleen kerran muistuttaa että blogi ei kuvasta koko elämääni vaan pyrin tuomaan täällä ensisijaisesti esiin ne asiat, jotka blogin aihealuetta jollain tapaa käsittelevät. En kuitenkaan halua kategorisoida blogia liian tiukasti vaikka suurin fokus onkin kropan muokkaamisessa (oli kyse sitten painon pudotuksesta, lihasten hankkimisesta, tai siihen tähtäävästä ruokavaliosta). Siinä sivussa yritetään korostaa parhaita puolia ja häivyttää hunompia oikeanlaisilla vaatevalinnoilla, meikeillä ja hiusasioilla sillä myönnettävähän se on että tällaiset ulkonäkökeskeiset hömppäjututkin kuuluvat tähän ikuisuusprojektiin. Tämän kaiken lomassa olen tavallinen työssäkäyvä äiti, ystävä, tyttö- (vai nais-) ystävä, joka miettii että minkä väriset verhot ostaisi lastenhuoneeseen tai mitä laittaisi töihin päälle.

Juuri nyt, elämäni on ehkä tavanomaista kurinalaisempaa kiitos vain tuohon Fitfarmin valmennukseen osallistumisen. Vaikken siis lähtökohtaisesti haluakaan olla minkään suhteen liian ehdoton niin nyt olen. Punnitsen kiltisti kaikki ruokani enkä syö ohi ruokavalion sillä haluan nähdä, mitä tällainen voi tuoda tullessaan. Olen maksanut tästä, joten miksi en sitä silloin noudattaisi? En epäile, kyseenalaista tai kieltäydy vaan ten sen mitä minulta odotetaan vaikka osa asioista tuntuisikin hölmöltä (kuten se kasvisten punnitseminen). Koska tämä asia täyttää ison osan tämän hetkisestä elämästäni, on näitä tavanomaista tiukempia juttuja luvassa vielä seuraavat seitsemän viikkoa.

Suhtaudun ruokaan oikeasti intohimoisesti. Haluan syödä sitä mistä tykkään, silloin kun tykkään mutta valitettavasti tämä tapa saa minut turpoamaan kuin pullataikinan. Sen vuoksi, minun on opeteltava uusia parempia tapoja; jatkojalostaa niitä ajatuksia, joita minulla päässäni on unohtamatta kuitenkan nauttia elämästä. Kuka on kuitenkaan sanonut että sen nautinnon tulee olla lähtöisin suklaapatukasta? Voiko suklaapatukka-addiktion vaihtaa johonkin fiksumpaan? Tästähän koko homma kolme vuotta sitten on alunperin lähtenyt liikkelle; Olen asteittain, opetellut uusia parempia tapoja ja opettelen niitä edelleen. Kauas on tultu niistä ajoista kun työskentelin Hesburgerilla ja elin päivittäin hampurilaisilla. Onneksi.

Jos siis syön elääkseni ja nauttiakseni niin samasta syystä myös liikun. Vaikka toki liikunnalla on tällä hetkellä myös vartalon muokkauksellinen tausta niin ei se yksin riitä motivaattoriksi. Liikunnasta tulee myös hyvä olo henkisesti. Olen joka päivä intoa täynnä kun pääsen treenamaan ja olen yhtälailla intoa täynnä kun lähden sieltä pois. Se on minusta juuri nyt aivan tavattoman ihanaa enkä osaa edes selittää miksi mutta se vain on. Siinä missä aikoinaan, silloin kolme vuotta sitten, treenimuodoksi riitti pelkkä kävely niin ei enää. Saadakseni ne liikunnasta syntyvät hyvänolon tunteet aikaan niin kävelyn lisäksi kaipaan jotain muuta, jotain rankempaa. Kävely on ihan kivaa mutta varsinaisena treenisuorituksena se ei vain enää palvele minua samaan tapaan kuin aiemmin.

En tiedä tarjosiko tämä kellekään mitään mutta haluan silti yrittää muistuttaa että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Minä (eikä toivottavasti kukaan muukaan bloggaaja) liiku tai syö pakkomielteisesti vaikka se välillä siltä saattaakin tekstien välityksellä vaikuttaa. Ihan aina sitä ei valitettavasti itsekään ymmärrä tai muista millaisen mielikuvan itsestään pelkkien tekstien välityksellä antaa. Omalla kohdalla tällaiset kroppa-asiat ovat jonkin sortin intohimo ja harrastus, jonka vuoksi aihealue (vaikkapa diettaus) on usein esillä vaikka varsinaista pudotettavaa ei omalla kohdalla juurikaan olisi. Toivon että tämä huojentaisi edes jokusen lukijan mieltä ja jatkossa pyrin jäsentämään ajatukseni paremmin ikävien väärinymmärrysten välttämiseksi. Kaikkia ei voi miellyttää koskaan mutta itsestä olisi ainakin hyvä aloittaa 🙂

Alla kuvaa tältä aamulta.