Tämän täytekakun sijaan meinasin leipoa perinteisen vehnäsokeriunelman mutta päätin kokeilla jotain muuta – ilman vehnää,ilman valkoista sokeria ja ilman maitotuotteita. Resepti on peräisin Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää-kirjasta.

Pohja

2dl kookosjauhoja

0,5dl mantelijauhoja

1dl raakakaakaojauhetta

2tl leivinjauhetta

2dl kauramaitoa

6 kananmunaa

0,5dl hunajaa

0,5dl kookossokeria

kookosöljyä vuoan voiteluun

Sekoita kuvat aineet keskenään. Erottele valkuaiset ja keltuaiset ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää keltuaisten sekaan hunaja ja kookossokeri  ja vatkaa kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Sekoita keltuaisvaahto kuiviin aineisiin ja lisää kauramaito. Kääntele valkuaisvaahto varovasti sekaan. Paista kookosöljyllä voidellulla irtopohjavuoalla 175c uunin keskitasolla noin 30-35min.

Täytteenä kakussa on yhtälailla kirjasta löytyvin reseptein vamistettua maapähkinävoikreemiä, soijakermaa (ohjeessa alunperin kookoskerma) sekä banaania. Päällä myös kookoskermaa sekä ananaskirsikoiden ympärille ripoteltua kookossokeria.

Kakku olisi omaan makuuni saanut olla kosteampi vaikka liian kosteita täytekakkuja inhoankin. Omaan makuuni myös täytettä olisi saanut olla enemmän, joskin alkuperäisessä reseptissä kerroksia olisikin kuulunut olla kaksi. Täytteissä ei siis kannata säästellä! Maku on toki erilainen kuin perinteisissä versioissa ja huomasin kaipaavani ensimmäisellä maistelukerralla lisämakeutta mutta tämänkaltaisiin terveellisempiin vaihtoehtoihin tottuneelle makeus ja maku toimi (testattu on). Jäinkin maisteluiden jälkeen miettimään sitä että tällainenkö sokerihiiri ja makeusnarkomaani minä olen..

Bloggaajana ja erityisesti äitinä olen tottunut toimimaan jonkinmoisena esimerkkinä. En suinkaan oleta tai odota että jokainen toimisi kuten minä mutta on tietysti tiettyjä asioita, joita toivon että voin esimerkin voimalla tuoda julki. Kuten täällä blogissa, myös kotona en asioista tee välttämättä isoa numeroa vaan ne tulee huomata ikään kuin rivien välistä. Kun kuvaan blogiin  ruokiani, en (yleisesti ottaen) määritä niiden sisältöä tarkkaan vaan toivon että ne ohjaavat itse kutakin oikeaan suuntaan. Antavat ideoita. Tärkeimpänä tietysti on se että niistä käy ilmi monipuolisuus, kasvisten runsas määrä sekä kokonaisuus. Kun tällaisia kuvia näkee ympärillään tarpeeksi, alkaa omakin lautasmalli kääntyä herkästi samaan suuntaan ihanvain esimerkin voimasta.

Samasta syystä pidän tärkeänä että aikuiset ja lapset syövät yhdessä – samaa ruokaa. Lapset seuraavat vahvasti esimerkkejä, varsinkin omien vanhempiensa. Lapsi kiinnostuu luonnollisesti siitä ruoasta, mitä muiden lautasilla on.(Iskeehän meihin aikuisiinkin helposti ravintolassa syödessä annoskateus).  Ruokailijoiden kesken makrojakauma voi olla keskenään hyvinkin erilainen (proteiinit, hiilihydraatit, rasvat) mutta se on itseasiassa esimerkkiä näyttäessä ihan sivuseikka – varsinkin jos siitä ei tee minkäänlaista numeroa.  Tärkeintä on se että kaikilla on sitä kurkkua lautasella, ei niinkään se että kaikilla on sitä samanverran.

Aikanaan kun bloggaamisen aloitin, tein sen osittain pystyäkseni toimimaan esimerkkinä lapselleni. Halusin pystyä tarjoamaan terveellisemmän tavan elää kuin mitä sillä hetkellä itse toteutin. Hiljalleen sain huomata pystyväni blogin kautta toimimaan esimerkkinä myös muille sekä myös yllättävälle taholle – itselleni. Ei esimerkkinä oleminen vaadi supersankarin viittaa, täydellisiä valintoja tai ainaista onnistumista. Riittää että antaa siinä hetkessä parhaansa.

Arvaatteko muuten että tämän tekstin oli alunperin tarkoitus olla alustus maanantaina esittelemääni muotiasusteeseen mutta pitkien löpinöiden vuoksi nostin sen ihan omakseen. Sitäpaitsi mitä tekemistä ruoalla ja taikaliivillä olisi keskenään ollutkaan – ellei osaa sitten lukea sieltä rivien välistä.