Tänään, 24.11., jouluaattoon on enää tasan kuukausi. Joulunodotus alkoi meillä heti pyhäinpäiväviikonlopun jälkeen. Tuolloin nostimme esiin ensimmäiset koristeet, mitkä olivat itseasiassa viime joulun jäljiltä poissiivottujen joulukoristeiden laatikosta unohtuneet.

Viime viikonloppuna sen sijaan otimme loputkin joulukoristeet esiin – myös kuusen. Tänä vuonna kuusen oksilla loistavat kultaisen erisävyissä kimaltavat koristeet. Tähän väliin kerrottakoon sellainen joulukuusenkoristefakta, että niitähän löytyy useamman laatikon verran, useammassa eri sävyssä. Jo muutamana peräkkäisenä vuonna, on koristesävyksi osunut vaaleanpunaiseen taittavat sävyt. Tämä olikin ensimmäinen asia mitä keskimmäisemme minulta pyysi eli että värillä ei ole väliä, kunhan ei taas ole vaaleanpunainen. Vaaleanpunaisen lisäksi löytyy myös ainakin turkoosia, hopeista ja valkoista, mistä jälkimmäisiä löytyy kuusesta kultaisten koristeiden seasta.

Kuusen kynttilöiden kanssa kilpaa loistavat olohuoneessa olevat valoverhot. Valoverhot ovat Airamin mallistoa ja yhdet niistä harvoista kokopitkistä mitä olen kaupoissa nähnyt. Eivät suinkaan ainoat mutta leveytensä (2,5m) vuoksi valikoituivat meille kapeampien mallien sijaan. Valoverhot ovat kuulemani mukaan talven hittituote, enkä ihmettele sillä ovathan ne upeat (ja onneksi myös energiaystävälliset).

Seuraava askel joulunodotuksessa taitaa olla ensimmäisen adventin juhlinta tulevana sunnuntaina. Tämän jälkeen koittaa hetki, mitä nuorimmaisemme on jo monta kertaa ehtinyt kysyäkin eli joulukalenterin ensimmäisen luukun avaaminen. Ja viimeistään siitä alkaa joulunodotus ihan oikeasti.

Ja jos kaipaat lisää joulutunnelmaan siivittävää lukemista niin kurkkaa nämä ja lähde paikanpäälle itsekin:

Kankurin tupa // Villa Weiste // Koiramäen Pajutalli //

Olen harrastanut yhtäjaksoisesti juoksemista nyt noin vuoden ajan. Toki, väliin on mahtunut taukoja kuten missä muussakin tekemisessä tahansa mutta aina olen lenkkipolun varteen palannut. Nyt ajattelin kertoa hieman omia ajatuksia juoksemisesta sekä kerrata lyhyesti tarinan siitä, miten minusta oikein tuli juoksija sillä se ei todellakaan ole ollut mikään itsestäänselvyys.

Kävelijästä myös juoksijaksi

Olen aina ollut innokas kävelijä, mutta juokseminen on ollut lukuisista yrityksistä huolimatta aina tahmeaa. Olen saattanut innostua hetkeksi ja käydä lenkillä useamman viikon ajan mutta aina jossain vaiheessa kuitenkin lopettanut kuin seinään.

Vuosi sitten tämä kuitenkin muuttui kun minua pyydettiin Naisten Kympin lähettilääksi ensimmäistä kertaa. Vaikka hieman jännitti miten minusta, joka oli yrittänyt juoksuharrastuksen aloittamista jo useampaan otteeseen, olisi siihen niin otin haasteen haasteen vastaan. Ja onneksi otin, sillä kuten tekstini aloitin olen nyt harrastanut juoksemista noin vuoden ajan.

Täältä voit käydä tutustumassa tarinaan tarkemmin.

Naisten kympin lähettiläs

Aktiivinen, jos nyt niin uskallan sanoa, juoksuharrastukseni alkoi tosiaan Naisten Kympin lähettiläisyydestä – lähettiläisyydestä, jota saan kunnian jatkaa myös tänä vuonna. Meihin monenlaisiin, eri taustaisiin lähettiläisiin pääset tutustumaan halutessasi tarkemmin täällä.

Naisten Kymppi edustaa minulle hyvää ja iloista mieltä niin liikkumista kuin elämää yleensäkin kohtaan ja siksi onkin äärimmäinen kunnia saada edustaa jotain tällaista, mikä on itsellekin merkityksellistä. Tapahtuma on suunnattu kaikenkokoisille, -näköisille, -kuntoisille kuin mille tahansa muillekin naisille. Matkan voi juosta tai kävellä ja jos kokonainen kymppi tuntuu paljolta niin myös lyhyempi maili eli LadieSmile on vaihtoehto. Ei kilpailua, ei paineita vaan omantahtista matkaa yhdessä.

Tiesithän muuten että Naisten Kymppi on Suomen Urheiluliiton omistama tapahtuma, jonka jokaisesta osallistumismaksusta lahjoitetaan 1 euro Sydänliitolle (2022), ja muu tuotto käytetään lasten ja nuorten yleisurheilutoimintaan. Osallistumaan pääset täältä.

Maltti on valttia – myös juostessa

Tällä hetkellä juoksen noin puoli tuntia kevyesti. Pidempäänkin, jos vain vauhti pysyy tarpeeksi maltillisena. Tämä onkin ollut yksi suurimmista oivalluksistani juoksemisen suhteen – edetä tarpeeksi maltilla niin vauhdin, matkan pituuden ja harjoituskertojenkin suhteen. Ja oivallus ei suinkaan ole tullut itsestään vaan on peräisin Rebekka Jaakkolalta, joka vastaa Vahva Elämä -valmennusten kautta myös Naisten Kympin juoksutreeneistä.

Siihen että uskaltaa mennä tarpeeksi maltilla on auttanut muutamakin eri asia, mistä valmennus on tietenkin yksi.  Kun aloittaa niin sanotusti nollista, on hyvä että harjoittelusta ja sen suunnittelusta vastaa joku joka osaa.

Vauhtia valmentaja ei suinkaan ole määrittänyt mutta on antanut ohjeistuksen sellaisesta hyvästä perustahdista missä pitäisi pystyä puhumaan puuskuttamatta. Toinen mikä onkin auttanut niin musiikin vaihtaminen podcastien kuunteluun. Huomaan nimittäin edelleen että mikäli puheen sijaan kuuntelenkin musiikkia, alkaa askellus automaattisesti asettua musiikin mukaiseen tempoon. Vaihtoehtoisesti voisi toki vaihtaa musiikin tahdiltaan rauhallisempaan tai olla kuuntelematta mitään, mutta tuohon jälkimmäiseen en kuitenkaan pysty. Siispä podcastit ovat olleet se minun taktiikkani rauhallisen tahdon varmistamiseksi.

Oma kunto, oma tunto

Vaikka juokseminen, ainakin pääsääntöisesti, tuntuu helpolta niin silti ajatus vaikkapa puolikkaasta, saati täysimittaisesta, maratonista kuulostaa minusta aivan käsittämättömältä matkalta. Viime keväänä Naisten Kympillä taitettu 10km matka onkin pisin yhtämittainen juoksulenkkini ja kuten arvata saattaa, on myös harjoitusten pituudet matkana jääneet tämän alle. Sen tasasykkeisen mukavuusalueella lenkkeilyn lisäksi on juoksuharjoituksissa myös korkeasykkeisempää vaihtelua mutta seuraavaksi paljastan teillekin saman kuin valmentajalle taannoin: En ole täysin seurannut annettuja ohjeita juoksemisen suhteen hetkeen.

Kuten viime viikolla kirjoitinkin, on minulla tänä syksynä ollut haasteita (treeni)rutiinien kanssa. Olen sen vuoksi halunnut pitää kaiken liikkumisen niin sanotusti ilon puolella, enkä ole itseäni erityisemmin haastanut tai hakenut tekemiseeni kehitystä. Olen kuitenkin halunnut ylläpitää jo saavutettua juoksukuntoa ja käynyt oman mukavuusalueen mukaisilla lenkeillä pääsääntöisesti 2-3 kertaa viikossa. Vauhti tai juostu matka ei näillä lenkeillä päätä huimaa mutta ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus on ollut liikkua siten kuten juuri nyt tuntuu hyvältä ja se on ollut tämä. Eikä sillä olekaan loppujen lopuksi merkitystä miten liikkuu, kunhan liikkuu niin että se tuntuu itsestään hyvältä. Kuten valmentaja, joka on myös tämän lempeyden puolesta puhuja, sanoikin ovat nämä oivallukset niitä avaimia loppuelämän kestäviin liikuntatottumuksiin.

Ehkä näihin sanoihin ja ajatuksiin on hyvä lopettaa tämä teksti, mikä jo tällaisenaan on venähtänyt massiivisiin mittoihin.

Jatkokysymyksenä kuitenkin heitän vielä vähän palloa sinne ruudun toiselle puolelle; Onko jotain mikä juoksemisessa erityisesti kiinnostaa? Ehkä sen aloitus? Tai yhdistäminen muuhun (=sali) treeniin? Kysy ihmeessä niin voin näin aloittelijan näkökulmasta aiheeseen palata 🙂

ps. Kuvissa näkyvä takki on saatu Stadiumilta kevään 2022 Naisten Kymppiä varten