Tänään tulee olemaan neljäs lauantai ilman karkkia. En ole varsinaisesti karkkilakossa, tai missään muussakaan herkkulakossa, mutta olen kyllä tietoisesti jättänyt ne syömättä.

Neljäs lauantai ilman karkkia

Kerroinkin aikaisemmin täällä blogisssa että meillä on pieni, koko perhettä koskeva haaste vähentää herkuttelua. Ja tällä tarkoitan nimenomaan erilaisten turhien sokeriherkkujen sekä siinä sivussa toki myös muiden runsasenergisten vaihtoehtojen, kuten vaikka sipsit, vähentämistä ruokavaliosta. Vaikka perheessämme toteutetaan yhden herkkupäivän taktiikkaa niin siinä ei ole ihan aina onnistuttu. Jos herkkuja on jäänyt lauantailta yli, on helposti sovittu että ne syödään loppuun sunnuntaina. Jos naapuri on taas kerran kokeillut uutta leivonnaista ja pyytää makutuomariksi, on helposti tullut suostuttua. Ja kyllä, myönnän että joskus jos makeanhimo on käynyt ihan ylitsepääsemättömän tuntuiseksi, on herkkukaapin kätköistä saattanut alkaa kadota niitä varastoon ostettuja karkkeja.

Pahinta kaikessa on kuitenkin ollut mielestäni se, kuinka myös lapset ovat olleet päivittäisen herkkuannoksensa perään. Joulukuussa meillä oli lapsilla suklaakalenterit, jotka avattiin usein heti aamusta. Kun iltapäivästä päästiin kotiin, kuului melkein päivittäin sama toive saada jotain herkkua. Vaikka kuinka yritin kertoa että kannattaa säästää se suklaakalenterinpala siihen iltapäivään niin ei se onnistunut sitten millään. Ja myönnän että itsenikin teki ihan liian usein mieli jotain hyvää. No sitten tuli tietenkin joulu ja herkkujen yltäkylläisyys – ihan meille kaikille.

Tässä välissä haluan vielä korostaa, että minusta (sokeri)herkuttelussa ei sinänsä ole mitään vikaa. On ok nauttia niistä silloin tällöin mutta jos tuntuu että niitä ei voi vastustaa ja joka päivä joutuu ikään kuin taistelemaan mielihaluja vastaan, on jotain hyvä tehdä. Ja juuri tästä syystä me teimme perheenä, ihan lapset mukaan lukien, päätöksen pidättäytyä kotona herkuttelusta koko tammikuun ajan.

Irtiotto on sujunut helposti

Olen ollut hämmästynyt siitä, miten helppoa tämä on ollut. Rehellisesti, käsi sydämellä voin sanoa että mieleni ei oikeastaan ole tehnyt mitään ylimääräistä makeaa kuin oikeastaan vain silloin kun olen ollut nälkäinen.  Ja tuolloinkin olen tiennyt että mieliteot, mitkä oikeastaan ovat olleet vain ajatuksia ei suoranaisia himotuksia, ovat olleet siitä nälästä johtuvia. Ja siihen on auttanut syödä itsensä kylläiseksi ihan tavallisella ruoalla.

Erityisen ylpeä olen meidän lapsista, joilla jokapäiväinen herkkujen mankuminen on päättynyt. Kukaan ei enää kolua kaappeja läpi etsien jotain hyvää. Myös tavallinen ruoka on maistunut paremmin ja sanonpa vaan että en muista että koskaan banaaniletut olisivat saaneet niin paljon kehuja osakseen kuin viime viikonloppuna niillä herkutellessamme.

Lue myös lisää kokemuksiani ja  vinkkejäni makeanhimon selättämiseksi

Kaikkea kohtuudella – myös herkkuja

Kuten kuitenkin alussa mainitsin, en ole ollut mitenkään erityisesti lakossa tai totaalikieltäytynyt ja sellaisissa tilanteissa, missä herkuttelulle on ollut paikkansa, on se sallittu. Itselläni on osunut yksi tällainen tilaisuus kohdalle ja onnistuin herkuttelemaan kohtuudella; Yksi pieni pala riitti. Ja myös lapsilla on ollut mahdollisuus pieniin herkkuhetkiin, kun koulukaverilla tai päiväkodissa on sattunut juhlat kohdalle. Samalla on kuitenkin tehty niitä valintoja että en ole ottanut osaa naapurin leivosluomusten maisteluun tai turvautunut nälissäni suklaapatukkaan. Eikä kotiin, tai muuallekaan ole ostettu tai leivottu herkun herkkua.

Vaikka nyt juuri tuntuu siltä että voisin jatkaa tällä linjalla ja elää ilman karkkia ikuisesti, en usko että se oikeasti onnistuisi. Enkä edes tiedä haluaisinko sen onnistuvan. Olen oppinut pois erilaisten kieltojen ja ehdottomuuksien maailmasta ja haluan tarjota itselleni ja muille mahdollisuuden myös (sokeri)herkutteluun niin halutessani. Jatkossa meillä ei tule olemaan herkkukaappia, minkä luokse voi heikkoina hetkinä helposti sortua. Jos, ja todennäköisesti kun, viikoittaiseen herkkupäivään palaamme, ostetaan päivän herkut vasta sinä päivänä kun ne on tarkoitus syödä. Mielestäni tasapainoisessa ruokavaliossa on tilaa myös herkuttelulle ja kohtuudella nautittuna, silloin kun niin on itse päättänyt, se on todellakin ok.

Intouduin eilen IG-stoorien puolella höpisemään hitaasta painonpudotuksesta sen verta paljon, että ajattelin kirjoittaa aiheesta oman postauksen. Jokainen on varmasti huomannut, kuinka kaikissa elämäntaparemonteissa kannustetaan maltilliseen, hitaasti tapahtuvaan painonpudotukseen. Näin katoava paino on useimmiten juuri sitä mistä eroon halutaan: rasvaa.  Sitähän myös sanotaan, että painonnousu ei tapahtunut yhdessä yössä, joten sen ei voi odottaa myöskään yhdessä yössä lähtevän.

Painoni alkoi nousta huomaamatta

Painan tällä hetkellä tosiaan sen 70,2kg. Paino on jotakuinkin saman verran kuin mitä se on ollut jo viime keväänä (ja tämän tiedon löysin sattumalta vanhasta blogipostauksesta). Kerroin kuitenkin taannoin, että painoni on pudonnut nyt useamman viikon ajan ja tästä yhtälöstä voikin päätellä, että sen (painon) on täytynyt siis jossain vaiheessa nousta.

Kevään jälkeen punnitsin itseni seuraavan kerran vasta syyskuun alussa, eli noin 3,5kk tauon jälkeen. Tuossa väliajassa painoni oli tosiaan noussut, ihan täysin huomaamatta, noin 3,5 kiloa. Muutos ei sinänsä ole huolestuttava, sillä tuohon ajankohtaan tosiaan osui myös kesäloma ja kesä ylipäätään jäätelöineen ja muine herkkuineen. Painonnousu ei myöskään ole ollut mitään massiivista vaan kyse on keskimäärin muutamista sadoista grammoista viikkotasolla. Ihan siis samasta tahdista kuin millä nyt paino on nyt pääsääntöisesti myös pudonnut, kuten kuvasta näkyy:

Painoni on myös lähtenyt laskuun huomaamatta

Mainitsin stooreissa myös että minusta tuntuu, etten tee mitään toisin kuin mitä tein kesällä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä muutoinhan painoni olisi jatkanut nousuaan. Jotain minä siis teen nyt eri tavalla mutta se etten tiedä edes tarkalleen mitä on vain hyvä ja kertoo sen että tekemäni muutokset arkeen ovat niin huomaamattomia, että niiden ylläpito tuntuu helpolta ja normaalilta. Muutokset ovat tosiaan pieniä; Ehkä liikun säännöllisemmin; Ehkä herkuttelen hampurilaisilla, jäätelöillä tai pizzoilla harvemmin; Ehkä – en tiedä varmaksi mutta tämänkaltaisista pienistä tekijöistä suunnanmuutos on kuitenkin riippuvainen. Ihan suoraviivaisesta muutoksesta ei olekaan ollut kyse ja toisinaan laskun sijaan paino onkin mittauspäivänä ollut edellistä korkempi. Pitkässä juoksussa suunta on kuitenkin ollut oikea eivätkä yksittäiset, isommatkaan herkkuhetket, ole tätä eliminoineet.

Vaikka siis tämä, toisinaan tuskallisenkin hitaasti, tapahtuva muutos on tosiaan lähes huomaamatonta, niin sitä kuitenkin tapahtuu. Ajan myötä viikot vaihtuvat kuukausiksi ja siinä sivussa sadat grammat useiksi kiloiksi – ja mikä parasta, niillä muutoksilla, joita voi ylläpitää helposti.