Hae
My Project Is Me

Testissä sometähden pakaratreeni

Nyt kun en koronan vuoksi pääse salille, enkä noudata mitään tiettyä treeniohjelmaa, olen treenannut täysin mieleni mukaan. Tämä on tarjonnut mahdollisuuden kokeilla erilaisia etäryhmäliikuntatunteja sekä erilaisia muita valmiita treeniohjelmia. Yksi mielenkiintoinen kokeilu ovat olleet erilaisten julkkisten treenimetodit, mistä yhteen syvennytään tässä postauksessa tarkemmin.

Pakaroistaan tunnetun Karina Irbyn tavanomaiseksi tituleerattu treeni on jaettu Iltalehdessä jo kesällä 2019. Testasin treeniä jo tuolloin mutta vasta taannoin se muistui mieleeni. Pelkkien pakaroiden lisäksi tuntumaa saa myös muu kroppa ja seuraavana päivä tiesi kyllä tehneensä. Millainen on siis pyöreisä pakaroistaan tunnetun sometähden pakaratreeni?

somethähden pakaratreeni

 

Sometähden pakaratreeni

Liikkeitä treenissä on yhteensä viisi ja ne tehdään kiertoharjoitteluna. Irby itse ohjeistaa pitämään jokaisen liikkeen välissä minuutin mittaisen tauon mutta minä suoritin liikkeet putkeen ilman taukoa ja pidin ohjeistuksen mukaisen kolmen minuutin tauon kierrosten välissä. Kierroksia tehdään yhteensä neljä ja avuksi tarvitset käsipainon tai vaikka kahvakuulan. Yhden kierroksen liikkeet ovat:

1. Tempaus käsipainolla, 10x käsi: Nappaa yksi käsipaino käteesi ja tempaise käsipaino kyykyn kautta kohti taivasta ja palauta. Vaihda käsi alhaalla jokaisella kyykyllä eli teet yhteensä 20 toistoa.

somethähden pakaratreeni

 

 

2. Vauhtipunnerrus x20: Ota käsipainot molempiin käsiin ja aseta kädet korviesi viereen. Ota vauhtia kyykyn kautta ja nouse ylös nostaen samalla kätesi suoraan kohti taivasta. Palauta kädet ja palaa takaisin ottamaan vauhtia kyykyn kautta seuraavaan toistoon.

sometähdenpakaratreeni

Askelkyykky, 10x puoli: Ota käsipaino etummaisen jalan puoleiseen käteen. Tee askelkyykky ja takaisin ylösnoustessasi nosta myös käsipainollinen käsi kohti taivasta. Palauta ja kyykkää samalla. Toista kunnes kymmenen toiston jälkeen vaihda puoli.

sometähden pakaratreeni

 

Yhden jalan maastaveto, 15x puoli: Ota käsipainot molempiin käsiisi ja lähde rauhallisesti laskemaan ylävartaloasi maata kohti vaakatasossa ja nosta samalla toinen jalkasi ilmaan. Pyri vaaka-asentoon ja palauta. Lisähaastetta saat jos et laske palautuksessa jalkaa maahan asti lainkaan.

 

Sumomaastaveto suorin jaloin x15: Ota yksi käsipaino käsiin ja laita jalat leveään haara-asentoon jalkaterät hieman ulospäin. Irbyn tapaan, tein liikkeen suorin jaloin eli tästä asennosta lähdin taittamaan ylävartaloasi vaakatasoon ja palauta puristaen pakarat yhteen. Liike saa olla rauhallinen, jotta tuntuma menee oikeaan osoitteeseen.

Karina Irby sumomaastaveto

Käytössä minulla on kotona neljän kilon käsipainot mutta ensimmäistä kertaa treeniä testatessani suoritin liikkeet Irbyn itsensä ohjeistamalla kuudella kilolla. Vaikka sanoinkin että treenä seuraavana päivänä tiesi tehneensä en edelleenkään usko että pakarat kasvavat Irbyn mittoihin tällä harjoituksella vaikka treeni itsessään onkin hyvä, hengästyttää sopivasti ja on myös mukavan yksinkertainen.

Kuvien sijaan video tähän treeniin tulee löytymään Instagramista paitsi omalta tililtäni niin tietysti myös Irbyn itsensä.

sometähden pakaratreeni

 

Jos kotitreenit kiinnosaa niin kurkkaa myös nämä 9+1 kotitreeniohjelmaa ilman välineitä tai vähillä sellaisilla sekä kuminauhtreenit: Kuntosalin korvaava kuminauhtareeni, kumpparijumppa puistonepenkillä sekä koko kropan kuminauhatreeni

 

Joulutunnelmaa etsimässä: Villa Weiste

Jos olet koskaan katselut joulukoristeita kaupassa, et ole voinut olla huomaamatta Weisten joulukoristeita. Pitkään, siis vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan, olen ajatelllut että Weisten joulukoristeet ovat niitä kaikista kauneimpia ja laadukkaimpia. En koskaan ollut sen enempää ajatellut koristeiden alkuperää ja muutamia vuosia sitten koin todellisen yllätyksen, kun Weiste paljastui kotimaiseksi merkiksi.

villa weiste

 

Joulutähden tarina

Weisteen tarina on alkanut vuonna 1924 joulutähdestä ja sama tarina jatkuu vielä lähes sata vuotta myöhemmin mutta yksinäinen joulutähti on saanut ympärilleen kokonaisen joulukoristeperheen. Paitsi että itse yritys on kotimainen, tuotteet myös valmistetaan Suomessa, mikä ei enää tänä päivänä valitettavasti ole itsestäänselvyys.

 

jouluttajan paratiisi: villa weiste

Helsingin Pukinmäessä, missä on myös yksi Weisteen tehtaista, sijaitsee myös joulukoristeparatiisi, mikä on jokaisen jouluttajan koettava. Vältän tahallani käyttämästä sanaa tehtaanmyymälä tai ehkä myymälää ylipäätään, koska sitä se ei todellakaan ole vaan kyseessä on vanhaan asuinrakennukseen, Villaan, rakennettu tunnelmallinen joulukoristeparatiisi. Kyllä, tuossa paratiisissa on myös myymälä mutta koristeet on niin tunnelmallisen taidokkaasti asetettu esille, että sana myymälä ei tee mielestäni oikeutta sille mitä se edustaa; Jokaisessa huoneessa on oma värimaailmansa ja tunnelmansa; Jokaisessa huoneessa on omat pienet yksityiskohtansa ja hienoutensa sekä tietysti niitä koristeita, mitä voi kiertäessään rottinkiseen ostoskoriinsa keräillä kotiin vietäväksi. Kassa löytyy suuresta salongista Villan keskeltä.

Tunnelma on parhaimmillaan paikan päällä koettuna mutta tänä poikkeuksellisena talvena on kuitenkin suositeltavaa välttää parhaansa mukaan suuria ihmismassoja ja pystyellä mahdollisuuksien mukaan kotona. Voit kuitenkin päästä osalliseksi tästä tunnelmasta myös virtuaalisesti ja tutustua kohteeseen huone kerrallaan myös kotoota käsin. Virtuaalikierrokselle pääset tästä linkistä.

Oliko sinulle Weiste jo entuudestaan tuttu brändi? Entä oletko ehkä käynyt tutustumassa Villa Weisteseen jo aiemmin? Tarkemmat tiedot ja esimerkiksi aukioloajat löydät helpoiten heidän nettisivuiltaan ja facebookista. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat visiitiltäni Villa Weisteellä joitain viikoja sitten.

Entä luitko jo aikaisemman postaukseni tässä sarjassa Joulutunnelmaa etsimässä? Jos et tai kipaat muutoin vain joulutunnelman lisääjää, niin tutustu postaussarjan ensimmäiseen osaan missä vieraillaan Koiramäen Pajutallilla.