Hae
My Project Is Me

Miten tästä syksystä on tarkoitus selvitä?

Koronasyksy on täällä. Jos sairastut, sairastat kotona ja varaat ajan koronatestiin. Jos lapsi sairastuu, jäät lapsen kanssa kotiin ja käyt lapsen kanssa koronatestissä. Teoriassa tämä on aika yksinkertaista ja monet työpaikat ovat mahdollistaneet tavanomaista pidemmät sairaspoissaolot omalla ilmoituksella turvatakseen muut työntekijät.

Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Voit joutua ensin odottamaan useamman päivän, että saat varattua koronatesti ajan. Tämän jälkeen saat ensimmäisen vapaan ajan taas useamman päivän päähän ja lopulta odotat tuloksiakin vielä useamman päivän ajan. Pahimmillaan tässä, yhden ihmisen tilanteen ratkomisessa, on kulunut jopa puolitoista viikkoa. Ja jos perheeseen kuuluu useampi henkilö ja erityisesti huollettavia, joiden oireet alkavat eriaikaisesti, voi päiviä lisätä perään vielä lukuisia. Näin alkaa siis koronasyksy.

koronasyksy, koronatesti

Koronatesteihin on melkein mahdoton päästä

Kolmen alle 10-vuotiaan lapsen vanhempana olen erityisen huolissani tilanteesta. THL on linjannut, että hoitoon ei ole asiaa pienessäkään nuhassa tai kurkkukivussa ja kaikki hengitystieoireiset lapset tulee testata koronan varalta. Osa kunnista on kuitenkin mahdollistanut paluun päiväkotiin myös ilman korona testiä mutta vasta viikon kotona olon jälkeen. Tämä siis silloinkin vaikka oireet poistuisivat kokonaan jo ennen sitä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisesta pienestä nuhasta on varattava aika koronatestiin tai varauduttava olemaan viikko kotona.  Koronatestiin pääsemisessä ja tulosten saamisessa saattaa kuitenkin herkästi se samainen viikko, tai jopa pidempi aika kulua.

Saati tosiaan puhumattakaan siitä kuinka paljon nämä testaukset terveydenhuoltoa tulevat syksyn aikana kuormittamaan, kun se on jo nyt ainakin pääkaupunkiseudulla pahasti ruuhkautunut – eikä varsinainen flunssakausi ole edes alkanut.

 

Itse en ole vielä tähän tilanteeseen joutunut (kop kop) mutta olen sivusta seurannut monen tutun sekä tuntemattoman tuskaa tilanteen kanssa.  Voit lukea esimerkiksi bogikollegan omakohtaisista koronatesti kokemuksista täältä. Lisäksi Jonna kirjoitti kohdalleen sattuneesta tilanteesta Instagramiinsa.  Ja se että tilanne ei ole osunut kohdalleni vielä, ei tarkoita, ettenkö pian olisi samassa tilanteessa. Kolmen lapsen kanssa on aivan selvää, että syysflunssat ottavat jossain vaiheessa vallan, vaikka vain vuotavana nenänä, mikä siis tällä hetkellä on syy kotiin jäämiseksi tai koronatesteihin hakeutumiseksi. Ja jokainenhan varmasti koronatestiin hakeutuu poissulkeakseen koronan mahdollisuuden, vaikka se sitten tarkoittaisi siinä vaiheessa jo terveen lapsen testaamista.

koronasyksy lapsiperheessä

Koko koronasyksy sairaslomalla

Poissaolot tulevat koronasyksyn aikana varmasti lisääntymään niin lasten kuin lasten vanhempienkin osalta. Poissaolot ovat välttämättömiä ja on hienoa, että ne lainsäädännössä mahdollistetaan. Ei pidä siis ymmärtää väärin, kun asiasta ääneen täällä kirjoitan. Arvostan suunnattomasti jokaisen vastuunsa kantavan vanhemman toimintaa pitää oireinen lapsi kotona. Mutta samalla se vääjäämättä vaikuttaa aikuisen työelämään – joko suoraan tai epäsuorasti. Omat työt saattavat kasaantua ja töiden jakautuessa muulle tiimille ne kuormittavat jo valmiiksi täystyöllistettyjä. Ja tämä koskee vain työntekijöitä – työnantajat ja yksinyrittäjät ovat kokonaan oma ryhmänsä. Aihe ja huoli nostettiin esiin myös Iltasanomien pääkirjoituksessa.

Mitä ajatuksia sinulla tämä tilanne herättää? Miltä näyttää sinun koronasyksy? Toistan ehkä itseäni kun kirjoitan vielä kertaalleen että on hienoa että hyvinvointia ja terveyttä tuetaan ja tartuntamäärät pyritään minimoimaan. On vain kaikkien etu, että ohjeistuksia noudatetaan ja kansallista terveyttä tuetaan. Toivotaan vain että meillä riittää tarpeeksi terveydenhuollon ammattilaisia asiaa hoitamaan ja jonot saadaan purettua ilman että niitä syntyy uudestaan.

Terveiset kotikaranteenista

Kuten otsikosta voi päätellä, vietän aikaani tällä hetkellä omaehtoisessa kotikaranteenissa. Palasin aiemmin tällä viikolla mummoni luota Skotlannista ja siitä hetkestä starttasi omaehtoinen kotikaranteeni.

 

Muuttoapuna Skotlannissa -Kotikaranteenissa Suomessa

Pitkien pohdintojen jälkeen, päädyin auttamaan iäkästä isoäitiäni, vaikka se samalla tarkoitti matkustamista koronariskimaahan. Mummoni, joka vietti koronatilanteen vuoksi koko keväänsä Suomessa, sai kesän aikana Skotlannin asuntonsa myytyä. Asunnon luovutuspäivästä sovittiin sopivan pitkälle mutta vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi tuo päivämäärä tuntui kuitenkin tulevan liian nopeasti vastaan. Läheisistä sukulaisista ja tuttavista minä olin ainoa, jolla apuunlähtömahdollisuus oli. Niinpä eräänä torstai-iltapäivänä, muutamien asioiden varmistuttua, varasin lennot ja jo perjantaina olin matkalla. Enpä olekaan ennen tällaisella vauhdilla reissuun lähtenyt ja perille päästyäni olinkin alkuun aivan pihalla esimerkiksi vasemmanpuoleisen liikenteen sekä skottiaksentin kanssa.

Viisiöisen reissun aikana täytettiin useita kymmeniä pahvilaatikoita, ajettiin turhaa tavaraa sekä kaatopaikalle kuin hyväntekeväisyyteenkin että myytiin isoja huonekaluja paikallisella facebook-kirppiksellä. Voitte vain kuvitella, miten paljon tavaraa löytyy yli 40 asumisvuoden jälkeen kaksikerroksisesta kolmen makuuhuoneen asunnosta. Paljon. Päivät sujuivatkin työntäyteisesti eikä muutamaa pakollista asioidenhoitoreissua sekä ruokakaupassakäyntiä lukuunottamatta ulkomaailmaa tullut nähtyä.

 

 

Koronatilanne muualla – Näin voisi olla myös meillä

Nuo muutamat kerrat kuitenkin näyttivät sen, millainen todellisuus meilläkin täällä Suomessa voisi vallitsevasta koronatilanteesta johtuen olla tai tulla, jos asioihin ei puututa. Ruokakauppoihin ja useisiin muihin tiloihin joutui lähes aina jonottamaan, sillä asiakasmääriä oli rajattu pieneksi turvavälien varmistamiseksi. Siellä missä mahdollista, sisäänmeno ja ulosmenoreitit oli eriytetty selkeästi toisistaan. Käsidesiä oli kaikkialla ja osassa paikoista oli myymälähenkilökuntaa vahtimassa että asiakkaat sitä myös käyttävät. Lisäksi kasvomaskien käyttö julkisilla paikoilla oli pakollista ja turvaväleistä pidettiin huoli. Jostain syystä useassa paikassa oli kielletty myös autolla oikealle kääntyminen, mikä oletettavasti liittyy paitsi mahdolliseen liikenteen tukkimiseen myös jollain tavalla noihin kulkuväyliin sisään-ulosajojen kanssa. Lisäksi tiedän että rajoituksia on myös sensuhteen että montako henkilö saa tavata toisiaan sisätiloissa yhtäaikaisesti jne. Ja nämä ovat kaikki heinäkuun aikana tulleita höllennyksiä rajoitteisiin, mitkä ovat olleet todella tiukat kevään ja alkukesän aikana. Esimerkiksi kampaamot ovat vasta heinäkuun puolivälin jälkeen saaneet avata ovensa, kuten myös muut ei-välttämättömät kaupat ja liikkeet. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon ihmisten liikkumisvapautta jouduttiin rajoittamaan.

omaehtoisessa Kotikaranteenissa 14vrk

Nyt olen kuitenkin omaehtoisessa kotikaranteenissa ja katson Suomen tilannetta ikkunoiden läpi. Kuuntelen nurinaa siitä, että maskeja suositellaan käytettäväksi esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä tai kaupoissa. Maskien käyttö on pieni teko sen hyväksi, että yhteiskuntaa pysyy auki ja toimivana. Tämä on pieni teko sen hyväksi, että pystymme suojelemaan tuttua tai tuntematonta virukselta.  Meistä jokainen on samassa tilanteessa, ei pahenneta sitä entisestään.

Jos oma maski on vielä hankkimatta, niin kertakäyttöisten lisäksi on myös saatavilla laaja määrä uudelleen käytettäviä kangasmaskeja ja blogikollega Roosa Blom on niistä tehnyt kattavan listauksen.