Hae
My Project Is Me

Kokoajan kotona – Pelkona painonnousu

Luulen että osalle meistä se, että on kaiket päivät kotona, on aiheuttanut pelkoa siitä että paino lähtee nousuun. Toki, tässä maailman mittakaavassa painonnousu on pieni murhe mutta minkäänkokoista murhetta ei pidä vähätellä. Se mikä on toiselle pientä, voi olla toiselle suurta.

 

Pelkona painonnousu

Kuulun itse niihin ihmisiin, joilla viikonloppuisin ruokarytmi tuppaa katoamaan. Jos ruokavalio on arkena hyvä, se ei ole kohdallani automaattisesti tarkoittanut sitä samaa viikonloppuna. Toki viikonloppuisin on ihan ok höllätäkin, mutta koko muun viikon hyvää työtä ei kannata tietenkään tieten tahtoen aina alkaa sabotoida. Kun jokainen päivä on käytännössä yhtä viikonloppua ja karkkipäivää, voi pelko painonnoususta olla ihan aiheellinen.

 

pelko painonnoususta on turha

Olen ollut yllättynyt että omalla kohdallani rytmitys arjen ja viikonloppujen välillä on ollut selkeä. Siitäkin huolimatta että päivät ja illat tosiaan kuluvat kotona, mistä (en todellakaan tiedä että miksi ihmeessä edelleen!) löytyy myös kunnon herkkukätkö suklaineen ja karkkeineen. Vuosia olen jo puhunut että kaltaiseni sokerihiiren ei sellaista herkkukätköä kannattaisi pitää mutta siellä se edelleen on. Ja on itseasiassa saanut ollakin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Punnitsin itseni viimeksi viikko sitten maanantaina (23.3) tuloksin 71kg. Eilen saman asian tehdessäni vaakalukema oli 70,2kg. Kuten ystäväni minulle totesi, vallitseva tilanne vaikuttaisi sopivan minulle kun painokin on pitkästä aikaa lähtenyt laskuun. Pelkona painonnousu on ollut kohdallani siis turha – Jes!

On totta, että nyt kun omaan uudenlaiseen arkeen on alkanut tottua, on alkanut löytyä myös selkeitä toimintarutiineja. Tässä on ollut iso apu kotona olevista lapsista. Lapset vaativat tetynlaisia rutiineja päiväänsä ja samalla niistä syntyy rutiineja itsellenikin. Lisäksi kun lapsille on selkeät rajat herkuttelun suhteen, pysyvät samat rajat myäs minulla. On oikeastaan ihan hassua ajatella että joskus se tuntui olevan juuri toisinpäin, ettei kotona mukamasti pystynyt vastustamaan kaikkia herkkuja laisinkaan. Nyt se on minusta huomattavasti helpompaa kuin työpaikalla. 

 

Vaikeudet voi kääntää voitoiksi

Luin eilen, vai jo toissapäivänä, myös artikkelin siitä kuinka eräs perheenäiti oli huomannut etätyöskentelyn tuoneen lisää energiaa. Itselleni on tainnut käydä samoin. En ole vuosiin saanut kotijumppari-itsestäni irti sitä samaa kuin tällä hetkellä. Olen jopa ihmetellyt että miten se tässä välissä on niin vaikealta tuntunutkin. Vaikka kyse ehkä olisikin vain olosuhteiden pakon aiheuttamasta tilanteesta, olen aidosti ylpeä siitä että olen osannut poikkeuksellisen tilanteen valjastaa hyödykseni. tässä ikuisuusprojektissa. Ja vielä nautin siitä. Oletko sinä huomannut positiivisia vaikutuksia tässä vaikeassa tilanteessa omalla kohdallasi?

Kurkkasithan edellisen tekstini sisältäen kotitreeniohjeita tai kokemuksiani lapsiperheen korona-arjesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *