Hae
My Project Is Me

Te kysyitte, minä vastaan

Toteutetaanpas pitkästä aikaa vanha kunnon kysymys-vastaus-postaus. Jos viimeiakoina blogini onkin henkinyt hienoista old school-meininkiä, niin tämä se vasta sellaista onkin. On muutamia sellaisia kysymyksiä, mitä saan melko säännöllisesti ja tässä ainakin osaan niistä vastaus.

 

Kuka ottaa blogin kuvat

Useimmiten ihan minä itse.  Olen pidemmän aikaa ottanut suurimman osan kuvista Panasonicin minijärkkärillä puhelinta kaukolaukaisimena hyödyntäen. Osa kuvista on tosin Canonin käsialaa ja osa puhelimen mutta suurin osa ehdottomasti tuon näppärän matkakokisen Panasonicin. Kuvaustreffit ovat ajatuksena hieno mutta vaatisivat omalta osaltani melkoista säätöä ja olen todennut tämän helpoimmaksi ja ihan riittäväksi.

 

Miten jaksan herätä aamuisin treenaamaan

Tähän on helppo vastata että menemällä aikaisin nukkumaan.  Aamutreenit ovat toki myös tottumiskysymys ja ehkä toiset meistä vain ovat enemmän aamuihmisiä kuin toiset vaikka sitäkin tottumusta varmaan voi muuttaa. Itse olin nimittäin ennenaikaan melkoinen iltakukkuja mutta näin sitä herätään nykyään viimeistään 5.30 joka aamu. On muuten pakko todeta että en edes enää miellä treenailevani kovin aikaisin kun menen salille pääsääntöisesti ”vasta” 6.30 ja kun ohjattu tunti alkaa 7.15 niin sehän on suorastaan myöhään…

 

miten löydän aikaa treenille

En olekaan koskaan löytänyt – olen aina tehnyt niille aikaa. Tämä on tosin helpommin sanottu kuin tehty mutta en varmaan olisi aamutreenaaja, ellen olisi joskus olosuhteiden pakosta siihen joutunut tottumaan.  Nykyisellään en siitä muuhun vaihtaisi.

 

onko lapsillani harrastuksia

Lasten harrastukset täyttävät melko kokonaisvaltaisesti vapaa-aikaa. Esikoisemme harrastaa sekä jääkiekkoa että jalkapalloa ja keskimmäisemme on aika vastikään vaihtanut voimistelun sirkusakrobatiaan. Tämän vaihdon myötä treenimäärät tippuivat mutta nuorimmaisemme esittää jo selkeitä toiveita jonkinlaisesta tanssillisesta toiminnasta eli viimeistään syksyllä on varmasti harrastus jokaisella perheenjäsenellä.

 

miten meillä syödään

Ruokana meillä toimii perheen kesken hyvin perinteiset lapsiperheen ikisuosikit makaronilaatukosta kalakeittoon.  Toisinaan kokeillaan aina jotain uutta mutta harvoin kovinkaan menestyksekkäästi vaikka muutamia uusia suosikkeja on kokeilemallakin löytynyt.  Meillä syödään siis hyvin tavallisesti ja arkisesti.

Minkä pituinen olen

162cm tai ehkä vähän alle (ja painonhan te tiedättekin ja jos ette niin täältä löytyy)

 

Mitä katson televisiosta

Sitä mitä sieltä silloin tulee, kun sen eteen ehdin istahtamaan. Olen nykyisin todella surkea tv:n katselija (tai netflixin tms) ja auttamattoman pihalla kaikesta siellä tapahtuvasta.

 

Ja nyt lopussa minulla on kysymys sinulle: Jäikö joku sinua joskus mietityttänyt kysymys vastaamatta?  Jos jäi niin kysy ihmeessä se nyt niin saadaan sillekin vastaus 🙂

Dieettiviikko 3: Yllättäviä tuloksia

On jälleen edetty yksi viikko viimeistä laihdutusmatkaani ja maanantaiseen tapaan kertaan taas kuluneen viikon tapahtumat yhteen. Tänään takana on siis kolme kevyempään olotilaan tähtäävää viikkoa. Vaikka kolme viikkoa on ajatuksena lyhyt, on se pidempi yhtäjaksoinen taival kuin minulla on olut viimeisimpään kolmeen vuoteen.  Ja parastahan tässä on ehkä se, etten ole edes mitenkään erityisesti kokenut keventäväni.  Ei ole kovinkaan kauaa kun ajattelin vielä että laihdutuksen aloittaminen vaatisi ihan mielettömiä ponnisteluja ja ajtus tuntui ihan ylivoimaiselta.  Jotenkin koin että eteen tulee paljon kieltäytymistä ja vaikeita hetkiä mutta en koe kieltäytyneeni mistään, olen vain tehnyt järkeviä valintoja.

 

Ravintolaruokailuja ja Leuanvetoja

Yksi syy, miksi homma on tosiaan tuntunut helpolta on varmasti se että en ole tosiaan kieltäytynyt mistään.  Olen tottunut pitämään eväitä töissä mutta viime viikolla päädyin silti syömään ulkona neljästi.  Osa oli tiedossa jo etukäteen, osa johtui omasta ennakoimattomuudestani. Jokaisella kerralla kuitenkin mietin ateriaa valitessani tavoitteitani ja tein päätöksiä sen perusteella.  Syödessäni buffet-tyyppisissä ravintoloissa, pyrin täyttämään lautasesta ison osan kasviksilla. Annosvalintja tehdessäni, pyrin konstailemattomaan, herkulliseen ja ravintorikkaaseen vaihtoehtoon.

Treenejä viikkoon mahtui kaikkineen neljä ja palautin suosikki-inhokkiliikkeeni eli leuanvedot osaksi ohjelmaa.  Ensimmäinen toisto kuminauhan kanssa oli kevyt, samoin toinen ja kolmaskin mutta muutaman kierroksen jälkeen alkoi kyllä hapottaa ja jälkeenpäin olo oli kuin isommallakin voittajalla. Salin lisäksi viikkoon mahtui muutama repas kävelylenkki, bodypump-tunti sekä lasten kanssa puuhastelua.

 

Loppuelämän linnoitus

Kaikkea elämässä ei voi, eikä tarvitsekaan suunnitella ja loppujen lopuksi tässä ollaan rakentamassa loppuelämän linnoitusta eikä vain hätäsuojaa seuraavan viikon punnitusta varten. Ja juuri siksi, en ole lainkaan pahoillani tapahtuneesta. En minä tosiaan elä tulevaa maanantaipunnitusta silmällä pitäen vaan hyvää ja energistä oloa sekä terveempää kehoa.

Vaikka tein omasta mielestäni hyviä valintoja jännitti aamuinen vaa’alle astuminen silti jonkinverran. Vaikka vaakalukemalla ei merkitystä olisikaan, niin harmittaisihan se taas jos vasta alkanut taipaleeni ottaisi jo nyt takapakkia. Toisaalta, jos näin kävisi niin tietäisin sille ehkää syyn. En siis ihan rehellisesti odottanut etenemistä ja voitte siis uskoa että hämmästykseni oli melkoinen kun vaaka näytti lukemaa 74,7kg. Viime viikkoon pudotusta on siis tullut 1,5kiloa!!? Ehkä ne nyt lähtivät viimein ne nesteetkin kiertoon, mitä ei tähän mennessä ole vielä näinä viikkoina tapahtunut.

Tänne kuuluu siis dieettirintamalla hyvää. Miten muilla kanssakeventelijöillä etenee?