Hae
My Project Is Me

Lasten matkassa: Viherpaja

Jos harmaaseen talvisäähän kaipaa vähän väriä, voi tulla vaikka Vantaalle. Vantaan Viherpaja on paikka, minkä muistan paremmin kuin hyvin omasta lapsuudestani. Teimme sinne ala-asteen kesken jonkinmoisen päiväretkenkin ja erityisesti japanilainen puutarha sekä kuivankarhea autiomaa kaktuksineen tekivät pikku-Jenniin melkoisen vaikutuksen.

Keidas harmauden keskellä

Viherpaja on edelleen olemassa mutta ei aivan samanlaisena kuin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Vaikka aika ja maailmanmenon muutos on jonkinverran verottanut Viherpajan vetovoimaa, on se minusta edelleen viehättävä viherpilkku ja paljon enemmän kuin pelkkä kukkakauppa. Tai oikeastaan kukkakauppa ei ole edes se oikea termi vaan eräänlainen kasvikauppa, pienimuotoinen puutarha – jonkinlainen keidas harmauden keskellä.

Useasta erilaisesta huoneesta muodostuu aikuiseenkin makuun mielenkiintoinen viidakko kaikkine kasveineen ja koriste-esineineen. Meillä mukana olleet pienemmät lapset ainakin viihtyivät hyvän tovin ihastelemassa ja ihmettelemässä ulkoilmaan verrattuna trooppista tunnelmaa.  Emmekä suinkaan olleet ainoat paikalla olijat ja meidän lailla, myös nämä muut vierailijat ihastelivat erilaista tunnelmaa ja esillepano. Ja kukaties, ehkä se japanilainen puutarhakin herää taas eloon kirsikkapuiden kukkien loistonaikaan keväällä. (Jos tiedät tästä, kerro ihmeessä)

Vantaan salainen helmi

Vantaalla ei liikaa nähtävyyksiä ole, enkä ole ihan varma onko viherpajakaan varsinaisesti sellainen mutta mukava retkikohde kuitenkin – vain kahvila puuttuu.  Koska kyseessä on tosiaan virallisesti myymälä, on sisäänpääsy ja ihastelu ilmaista kunhan ei sorru ostoksille, mikä herkästi voi käydä.

Näin vantaalaisena saatan jatkossakin jakaa Vantaan salattuja helmiä maailmalle, sillä liian usein kotikaupunkini tuntuu olevan paitsioon jäävä, hieman naurunalainenkin kunta missä ei ole mitään nähtävää. Täältä kuitenkin löytyy muutakin kuin vain lentokenttä – tuo pikapakoreitti minne tahansa maailmalle.  Vai oliko sinulle esimerkiksi tämä Viherpaja mahdollisesti jo tuttu?

Jo aiemmin Vantaan salattuja helmiä on käyty läpi kun olen paljastanut teille että Vantaalta löytyy lapsille  käytettyjä vaatetta tarjoileva WillaSofie, minkä tuotteet tulevat myyntiin Amerikasta. Ei siis ihan kaikilla tule samanlainen tyylinäyte vastaan.

Lasten matkassa on sensijaan viimeksi matkattu Sipoonkorpeen. Lasten matkassa – sarja siältää menovinkkejä pienimpäänkin budjettiin sovitettuna, perheen pienimpien (ja itsensä) viihdyttämiseksi

Kun tavallinen ei enää ole tarpeeksi

Tämä on aihe, mistä on mieleni tehnyt kirjoittaa jo useampaankin otteeseen. Olen itse täysin keskivertokansalainen; täyspäiväistä työviikkoa tekevä ruuhkavuosiäiti. Töitä tehdään jotta perheen arki saadaan järjestymään ja rahaa olisi joskus muuhunkin kuin pakollisiin menoihin. Löytyy puoliso, harrastuksia – niin omia kuin perheenkin – sekä muutama ylimääräinen kilo vyötäröltä. Minulla ei ole mitään erityislahjaa tai suurta talenttia, suurta suunnitelmaa maailmanparantamiseksi saati missimittoja maailmankuuluksi huippumalliksi. Tyystin tavis siis kuten jo joskus aikaisemminkin olen todennut.

olen tuntenut kateutta

Pakko myöntää, niin typerältä kuin se kaltaiseni aikuisen suusta kuulostaakin, toisinaan tuntuu ettei se että on tavallinen, ole enää tarpeeksi. Miksi kukaan haluaisi seurata minun tavanomaisia tarinoitani, keskinkertaista sisustustani tai siloittelemattomia kuviani kun tarjolla on myös niitä mistä inspiroitua ja haltioitua. Myönnän että olen tuntenut kateutta toinen toistaan täydellisempiä kuvasommitelmia kohtaan ja jättänyt sen jälkeen oman amatöörimäisen otokseni julkaisematta.

 

Miettikääpä sitä kun aikuinen ihminen tuntee näin, niin miltä mahtaa tuntua niistä tuhansista ja miljoonista nuorista aikuisenaluista, jotka kasvavat kaiken kiiltokuvamaisuuden parissa. Ja vaikka sen jokainen varmasti ymmärtääkin, että kuva voi olla rajustikin retusoitu tai kuvakulma ainakin tarkkaan mietitty, niin tarpeeksi kauan täydellisen illuusion ympäröimään maailmaan alkaa herkästi sokeutua. Ihmismieli on siinä mielessä helppo höynäytettävä että kun asioita toistaa tarpeeksi kauan, alkaa se uskoa asioita todeksi – varsinkin jos muita eriäviä mielipiteitä ei ole tarjolla. Kun oma instafeedi täyttyy vain täydellisillä kuvilla täydellisine kuvakulmineen ja valotuksineen, voi omaa kuvaa olla vaikea hyväksyä siihen samaan joukkoon.

totuutta etsimässä

Totuushan on se että elämä ei ole aina kuvankaunista tai täydellistä.  Jokainen toki haluaa, minä itse muiden muassa, jakaa sen parhaan puolensa ulospäin. Se on ihan luonnollista ja kaikinpuolin sallittua mutta kaikilla ei ole samanlaista tietoa, taitoa, mahdollisuutta tai välttämättä edes halukkuutta luoda täydellistä kuvailluusiota kuin mitä valtaosalla somevaikuttajalla. Eikä siinä pitäisi olla yhtään mitään vikaa. Eikä olekaan. On hienoa että meitä on monenlaisia ja uskon että molempia tarvitaan: Niin niitä täydellisiä inspiraationlähteitä kuin samaistuttavia hengenheimolaisiakin. On tärkeää vain muistaa ettei inspiraatiosta synny sitä ainoaa tavoiteltavaa todellisuutta.

Ajatuksia? Kommentteja? Eriäviä mielipiteitä? Myätäileviä päännyökytyksiä? Kuulen mieluusti sinunkin ajutuksia aiheesta olit sitten jonkinlainen vaikuttaja tai ihan tavallinen keskivertokansalainen.  Riittääkö nykymaailmassa se, että on ihan tavallinen?

Haluatko lukea lisää? Vertaistukea ja samaistumisenaihetta löytyy tästä artikkelista, missä kerron oleavani ihan niinkuin sinäkin. Tavanomaista perhe-elämää taas on tarjolla täällä.