Hae
My Project Is Me

Kolme Ässää

Blogini on monelle tuttu jo pidemmältä ajalta mutta Iltalehden artikkelin myötä on varmasti joku ensikertalainenkin klikannut itsensä tänne tutkaillakseen kuka kumma tämä laihduttaja-Jenni oikein on. Ja jos ajattelen että tämä teksti olisi ainoa jonka he näkevät niin koen on vähintäänkin reilua että avaan hivenen omaa ajatusmaailmaani, mitä laihduttamiseen tulee. Jos siis minun tulisi jollakin tavalla nimetä oman dieetti-ideologiani niin perustaisin sen kolmeen asiaan: Suunnitelmallisuus, Säännöllisyys, Soveltaminen.

Kaikki lähtee suunnittelusta ja kuten niin monessa muussakin asiassa niin myös diettaamisessa hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun tietää mitä ihan oikeasti on tekemässä, on huomattavan paljon helpompi edestä kohti tavoitettaan – myös dieetillä. Puhuttaessa ihan yksittäisestä esimerkistä niin kun on esimerkiksi etukäteen miettinyt mitä aikoo päivän aikana syödä, tulee järkevässä ruokavaliossa pysyttyä paljon helpommin kuin jos etenisi vain fiiliksen mukaan. sama se taitaa olla treeneissäkin, ainakin omalla kohdalla.

dieetin-eteneminen

Toinen merkittävä tekijä on säännöllisyys. Jokainen on varmasti kuullut että esimerkiksi ruokailuja tulisi saada vuorokauteen mahtumaan ainakin viisi, mahdollisimman säännöllisesti tottakait. Itse haluaisin katsoa asiaa vielä laajemmalla skaalalla. Säännöllisyys voidaan mielestäni ymmärtää tietynlaisena toistumona tai jatkumona, missä tietyt tavoitetta tukevat toiminnot tapahtuvat riittävän usein. Oli kyse sitten syömisestä tai treeneistä niin jos jonain päivänä kaikki ei menekään ihan suunnitellusti niin aina tulee seuraava päivä. Tärkeintä on että pitkässä juoksussa niitä oikeita asioita tapahtuu enemmän kuin niitä ohilyöntejä.

 
Kolmanneksi kulmakiveksi haluan nostaa kuitenkin soveltamisen, jolla tarkoitan tietynlaista rentoutta oman projektin suhteen. Tämä ajatus onkin ehkä helpommin sanottu kuin tehty mutta totuus on että jokaisella meistä tulee eteen tilanteita, jolloin kaikki ei mene suunnitellusti. Tai on tilanteita, joissa on ilo istua ja nauttia tarjolla olevista herkuista, jotka ehkä perinteisesti ajateltaisiin tietyntyyppiselle kieltolistalle. Minusta herkuttelu kuuluu elämään ja on sallittua myös laihduttajalle. En itse ajattele laihdutusprojektia minkäänlaisena kuurina, jolla on aikaraja vaan enemmän uusien, laihduttavien, elämäntapojen opetteluna. Mikään toimintatapojen muutos ei tuo tuloksia ikuisesti vaan kehitys vaatii aina uusia muutoksia. Siksi kukaan ei laihdu samoin metodein ikuisesti. (Lue myös tekstini mitä laihduttaminen on). Kuten aiemmin kirjoitinkin niin tavoitteiden saavuttamisen kannalta tärkeintä on että pitkässä juoksussa niitä oikeita asioita tapahtuu enemmän kuin niitä ohilyöntejä

 

dieetin-eteneminen-2

Tuttu Iltalehdestä

Ehkä näitkin jo tämän tutunnäköisen naaman Iltalehden sivuilla?

blogi

Ajattelin ensin etten sen enempää asiasta blogin puolella kirjoita mutta onhan se nyt ihan huippujuttu kun kaltaiseni tavantallaaja pääsee valtamediassa motivoimaan ja kannustamaan muita, samankaltaisessa tilanteessa olevia.

Vaikka artikkelissa nostetaan esiin vahvasti vuosi 2011 niin tarina itsesään voisi toki olla yhtälailla tätä päivää. Uskon edelleen vahvasti siihen että kuka tahansa pystyy pienin päätöksin tekemään isoja muutoksia, kun puhutaan painonhallinnasta. Loppujen lopuksihan merkitystä on nimenomaan niillä usein tapahtuvila, päivittäisillä, valinnoilla kuin sillä että syökö vaikka tulevana jouluna itsensä suklaaähkyyn.

dieettikuulumisia_3

Toki moni asia on vuoden 2011 jälkeen kokenut myös muutoksia. Kaikki pidempään blogiani lukeneet tietävät varsin hyvin että olen käynyt salilla jo pidemmän aikaa ja se on vakiintunut osaksi treeniviikkoani. Tosin samaan hengenvetoon voin myös kertoa että tammikuusta 2017 alkaen olen tauottanut salijäsenyyteni eli treenien saralla tullaan kokemaan muutoksia. Myös oman ajanhallinta on kieltämättä haastellisempaa kolmen pienen lapsen kanssa kuin tuolloin 2011, mikä osaltaan ehkä salijäsenyyden tauottamispäätökseenkin vaikutti. Treenit eivät silti tule jäämään, se on varma, mutta muuttanevat muotoaan.

Enkä aio valehdella kellekään senkään suhteen etteikö matkan aikana olisi tullut myös suvantovaiheita. On niitä – niin tuolloin 2011 kuin vaikka nyt vuonna 2016. Harva tosielämän menestystarina on yhtä nousukiitoa ja ilotulitusta, eikä siis myöskään omani. Elämäntapamuutoksissa ei onneksi ole virheitä, joita ei voisi korjata; Ei uutta päivää, jolloin ei voisi aloittaa uudestaan eikä aikaa, joka loppuisi kesken. Jos minä pystyn, pystyt sinäkin!

dieettikuulumisia