Hae
My Project Is Me

Tehoa treeneihin painoliivillä

Harrastuksiini kuuluu kävely, ja uskallan puhua puhtaasti harrastamisesta koska säännöllisesti sitä viikoittain teen. Pyrin kävellessäni sellaiseen nopeuteen joka hieman hengästyttää mutta että pystyn kuitenkin puhumaan puuskuttamatta lenkkiseurani kanssa.  Enkä puhu nyt vaunuissa olevasta vauvasta, vaan kahdesti viikossa minulla on ihan aikuista seuraa, jonka kanssa jutella. Olemme lenkkiseuralaiseni kanssa kuitenkin kuntotasoltamme erilaisia ja se vauhti mikä on hänelle hyvä, on itselleni hieman liian kepeä. Ja koska omat treenikertani viikkotasolla ovat  aina pienoinen järjestelykysymys, haluan näiden kävelylenkkienkin tuovan minulle sopivalla tavalla haastetta. Kun vauhtia ei voi lisätä, täytyy lisätehoa hakea muutoin ja niinpä olen viime aikoina pukenut päälleni kymmenen extrakiloa painoliivillä.

painoliivi

painoliivi_1

Ja uskokaa pois, kymmenen kiloa tuntuu! Päälle puettuna painoliivi on tukeva ja sen kanssa on helppo ja hyvä liikkua ja kerran olen itseasiassa käynyt testaamassa mäkitreeniä (tosin kävellen) tämän kanssa. Liivi muistuttaa minua Suurin Pudottaja-ohjelman haasteesta, jossa kisailijoille puetaan päälle liivit jo pudotetuilla kiloilla muistuttamaan, millaista oli liikkua silloin ennen. Ehkäpä joskus, kun olen oman urakkani loppumetreillä, käyn verestämässä muistoja siitä, millaista oli kymmenen kiloa sitten kun yritän juosta mäkeä ylös (kuten teen siis satunnaisesti tällä hetkellä ilman liiviä). Viikoittaiseen kävelyyn palatakseni niin kyllä se hitaampi kävelyvauhti tämän kanssa riittää hengästyttämään sopivasti. Ja jos vain kuntoa riittää, niin kuka estää käyttämästä painoliiviä tehostamaan treeniä vaikka leuanvedoissa, kehonpainokyykyissä tai hypyissä.

painoliivi_3

Omani on Gymstickin mallistoa ja lisätietoa siitä löytyy esimerkiksi täältä.

Kampaajakäyntini

Vaikka olen yleensä melkoisen malttamaton, kaikki-tänne-nyt-heti-tyyppi, niin kampaajakäynti on antanut odottaa itseään pitkään. Päätöksen oman pitkän pehkoni leikkauttamisesta tein jo aikaa sitten sen huonosta kunnosta johtuen. Kun omaa luottokampaajaa ei ole niin on melkoista hakuammuntaa selvittää lähialueiden kaikista mahdollisuuksista se, jonka kanssa homma saattaisi toimia. Kokemuksia kyselin teiltäkin ja niitä kivasti sain kiitos siitä. Ja kun ensin olin saanut päätettyä paikan, niin seuraava tehtävä oli päättää työntekijä.

Päädyin Tikkurilassa sijaitsevaan Parturi Kampaamo Caruselliin koska olin kuullut paikasta suosituksia. Lisäksi heidän kampaajillaan on referenssikuvia esillä kampaamon nettisivuilla ja instagramissa, eli oli helpohko lähteä etsimään sellaista kädenjälkeä, jota omaan hiukseen oli ajatellut. Lisäksi myönnän myös hinnan olleen yksi vaikuttava tekijä, sillä päiväaikaan tehdyistä töistä saa 25% alennuksen, joka mallinmuutos- ja värjäystyössä on mittava. Käydessäni paikalla ajan varaamassa, henkilökunta vaikutti ystävälliseltä ja asiantuntevalta, mikä sai itseni vakuuttuneemmaksi omasta päätöksestäni. Mikään ei nimittäin ole inhottavampaa kuin tuntea olonsa asiakkaana ulkopuoliseksi, sellaisistakin paikoista kun kokemuksia löytyy.

Kampaajan valitsin puhtaasti kuvien perusteella, ja yksi nimi putkahteli omaa silmääni miellyttävistä työnäytteistä esiin muita useammin: Meeri. Juttelinkin käsittelyni aikana Meerin kanssa siitä että kyllä se oma kädenjälki taitaa töissä näkyä, vaikka kuinka tekisikin monipuolisia töitä. Omaa kampaajavalintani sai vielä vahvistusta, kun kuulin että Meeriä pidetään jonkinasteisena hiusvärivelhona. Ja kun tätä omaa muutosta katsoo niin en voisi olla enempää samaa mieltä – väri on täydellinen ja elää vahvasti sen mukaan, millaisessa valossa sitä katsoo.

carusell

Kuva Carusell Tikkurilan Instagram-sivut ja kuvaajana Meeri

carusell_3carusell_1

carusell_2

Meerin kanssa jutut synkkasivat ja ne ajatukset siitä, mitä hiuksilleni voisi tehdä kohtasivat. Ei väkinäistä jutustelua tai ahdistavaa monen tunnin istumista vaan kaikin puolin miellyttävä kampaajakäynti.  Uskaltaisinkohan sanoa ääneen, että olen vuosien jälkeen tainnut löytää itselleni uuden luottokampaajan.