Moikka,

Onnea on oikeasti ympärillä olevat ymmärtäväiset ystävät. Jokainen teistä tietää varmasti sen ihmistyypin joka vouhottaa olemattomista läskeistään tai liian pienistä lihaksistaan vaikka juuri sinun silmääsi hän on äärettömän hyvässä kunnossa etkä todellakaan ymmärrä mistä ystäväsi näitä juttuja keksii. Tiedän että tuo osalle teistä minä olen tuo omituinen tapaus ja on ihan luonnollista jopa ärsyyntyä siitä että hyväkuntoinen, täysin terve henkilö jaksaa tällaisiin jonninjoutavuuksiin edes nähdä vaivaa. Se mitä moni ei välttämättä tiedä tai tiedosta on se että ne pienetkin epäkohdat saattavat olla ihan yhtä häiritseviä kuin ne isommat ja useammat. Sanonta siitä että nälkä kasvaa syödessä, pitää todella hyvin paikkansa myös unelmakropan hankkimisessa.

Silloin ennen (kesä 2011)

Myöskin silloin ennen (Kesä 2012)

ja jo nähtyä kuva tässä viimepäiviltä

Itseni lisäksi tiedän lukuisan joukon niitä, jotka ovat aloittaneet tavoitteenaan pudottaa painoa. Painonpudotus tavoite on muuttunut kiinteämmän kropan tavoittelemiseksi ja loppujen lopuksi kiinteä kroppakin on muuttunut leveämmiksi hartioiksi ja pystymmäksi pepuksi. Siinä missä ensimmäiset muutokset tapahtuvat isosti ja näkyvästi ehkä pienelläkin vaivalla, ovat ne viimeiset muutosaskeleet sitäkin tuskallisempia. Helposti luulee että parin kilon pudottaminen on lasten leikkiä mutta kahden kymmenen tuskaista, vaikka todellisuudessa tarinaa voisi katsoa ihan päinvastaisesti. En kuitenkaan halua vähätellä isoja painonpudotusurakoita sillä tiedän että sekään ei ole helppoa sillä tässä vaiheessa elämäntapoja täytyy todella opetella uusiksi. Muutokset kuitenkin näkyvät ehkä hivenen pienemmällä vaivalla kuin viimeisten rasvojen tiristely, josta toki kisadieetti on äärimmäisen rankka esimerkki. Kukaan kuin kisaaja itse ei varmasti tiedä millainen rääkki se onkaan mutta minä voin ainakin kuvitella ymmärtäväni sillä sen verta haastavaa tämä tuntuu jo nyt olevan.

Siispä onnea on ymmärtävät ystävät. Ne jotka eivät tuomitse sinua vaikka heidän silmissään olet ihan hullu kun et voi olla omaan kroppaasi tyytyväinen jo nykytilassa. Ne jotka tukevat sinua aidosti eivätkä kyseenalaista tekemisiäsi tai yritä sabotoida matkaasi tahallaan. Uskokaa tai älkää mutta näitäkin tapauksia on olemassa, kuulemma. Kuulostaa hassulta (ja tyhmältä) mutta minua hieman jännitti paljastaa ystäväporukalleni alkuviikosta, etten tulevilla 30-vuotispäivilläni ole ajatellut syödä tai juoda ohi tämänhetkisen ruokavalion. Mikäli en noudattaisi tätä ohjelmaa, söisin varmasti ja tiedän, ettei sillä ole loppuelämää ajatellen minkäänlaista merkitystä, mutta seuraavaa kuutta viikkoa ajatellen varmasti on. En halua joutua miettimään myöhemmin mitä olisi tapahtunut jos.. Ja arvaatteko mitä, minun ystäväni ymmärsivät tämän kaiken. Kolmannen kerran totean että onnea on ymmärtäväiset ystävät ja toivon että jokaisella teistä on asiat yhtä hyvin kuin minulla. Kiitos myös jokaiselle teistä lukijoista, jotka jaksatte ymmärtää tätä ikuisuusprojektiani.

Siispä pieni kippis sille, tämän muutaman vuoden takaisen synttärikuvan muodossa

ps. Huomiseksi lupaan yrittää kirjoittaa jostain ihan muusta kuin BC

Moikka,

Toivoin ettei minun olisi koskaan tarvinnut tulla kirjoittamaan aiheesta, josta nyt kirjoitan. Tiedän että osaa teistä tämä seuraava tulee taas ärsyttämään suunnattomasti ja pahoittelen sitä hieman jo etukäteen. En tiedä johtuuko seuraava siitä että koko päivä on jotenkin alkanut nurinkuristesti ja ylös on noustu selkeästi väärällä jalalla vai onko päivä muuttunut vähän harmaammaksi seuraavasta syystä. Kyse on omasta etenemisestäni, tai tarkemmin etenemättömyydestäni. Ajattelin ensin antaa koko asian vain olla ja palata aiheeseen sikäli kuin se vielä ensi viikon puolella on ajankohtainen mutta tässä siis ollaan kuitenkin.

Ette voi mitenkään olla välttyneet tiedolta että olen ottanut osaa Fitfarmin Bikini Challengeen. Ennen ohjelmaan osallistumista olin lukenut lukuisia onnistumistarinoita valmennuksesta ja oma uskoni oli korkealla. Lupasin kiltisti noudattaa kymmenen viikon ajan ohjeita niitä millään lailla kyseenalaistamatta. Eletään neljännen viikon puoliväliä ja minä olen ensimmäistä kertaa epäileväinen sillä en ole kovinkaan tyytyväinen tuloksiini. Voinko minä onneton olla se tapaus, johon tämä ohjelma ei toimi? Voiko minusta tulla ensimmäinen epäonnistuja?

Tiedän ja tiedostan, etteivät lähtökohtani ole missään nimessä huonot. Pudotettavia kiloja tai senttejä ei ole paljoa, mutta lähtötilanteen tulisi jokaisella valmennukseen osallistuvalla olla jokseenkin samat. Pudotettavia kiloja saisikin periaatteessa olla maksimissaan kymmenen ja jonkinasteista kuntosalitaustaa ja treenipohjaa löytyä. Osalla on kiloja karissut vauhdilla ja osalla tippunut roppakaupalla senttejä – itsellä ei kumpaakaan. Olen ollut sataprosenttisen tarkka niin ruokavalion kuin liikunnankin suhteen ja vaikken tätä missään vaiheessa ole vaikeaksi kokenutkaan niin olisin odottanut tässä vaiheessa jo jonkinlaista ulkoista muutosta.

Olenko vain liian kriittinen itseni kanssa? Enkö näe sitä mitä joku muu ehkä näkee? Olenko liian malttamaton sillä onhan vasta 1/3 ohjelmaa takana? Vai onko jo 1/3 takana ja tämän myötä 1/3 tuloksistakin olisi jo pitänyt saavuttaa? Vai ehkä jopa enemmän sillä tämän alunhan pitäisi nimenomaan olla kropalle se shokkihetki? Paljon kysymyksiä muttei yhtään vastauksia. Huomaatteko te kuvissa eroa? Ja vielä erityisemmin huomaatteko kuvissa merkittävää eroa kun otetaan huomioon että toista kuvaa on edeltänyt kolme tiukkaa dieettiviikkoa ja toista kolme herkutteluviikkoa?

Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen että olen ohjelmaan osaa ottanut. Olen saanut tästä aivan uudenlaista virtaa treeneihini ja salille on jostain syystä tavattoman hauska mennä. Ja kyllä, myös kehitystä on tapahtunut suurimmassa osassa liikkeitä eli isompia painoja on päässyt liikuttelemaan. Ehkä pieni hauiksenikin on vähän paremmin esillä kuin ennen ja joku kerta, salin ulkopuolella, totesin että onhan minulla sittenkin etureisissä lihasta. Ja onko mikään loppujen lopuksi muuttunut? Olen treenannut tähänkin saakka melkoisen paljon (vaikkakin ihan eri lailla ja toki vähemmän) eikä se ruokavaliokaan ole ihan mahdottomasti nykyisestä poikennut (vaikka nyt tiukempia ollaankin). Eli onko se sittenkään ihme että mitään radikaalia muutosta ei ole tapahtunut?

Tänään on siis tosiaan ollut ensimmäinen epäileväinen päivä tätä touhua kohtaan ja toivon että tunne menee ohitse. Ärsyttää vain kun tuntuu että kaikki ympärillä kutistuvat ja omat kriittiset pisteet (vatsan seutu sekä selkä) vain ovat ja pysyvät – tai jopa pahenevat. Vertaistukea, viisaita ajatuksia ja kokemuksia edellisistä valmennuksista otetaan vastaan enemmän kuin mielellään. Sanokaa nyt joku että murehdin (taas) ihan turhaan 🙂 Kiitos ja anteeksi.