No kyllä näköjään pitää 🙂 Yhdistelen tässä nyt vähän kaikenmoista ajatusta, jotka viimeiakoina ovat omaa pääkoppaani hallinneet.

Ensinnäkin minulle on iskenyt jonkinmoinen muuttostressi. En sinänsä stressaa siitä muutosta itsestään vaan tämän nykyisen kodin taaksejättämisestä. Olemme asuneet pikkukaksiossamme tyytyväisesti vuokralla ja useita vuosia, minä ehkä jopa seitsemän tai kahdeksan, ja olen sittenkin jokseenkin kiintynyt tähän paikkaan. Vuosia olen halunnut pois ja nyt kun se hetki on käsillä niin en olekaan enää niin varma. Suurin murheeni on huonekalujen sijoittuminen – nykyisessä kun ne ovat juuri eikä melkein sillä jokunen vuosi sitten vaihdoin kalustuksen lähes täysin, mittanauha kädessä tietenkin. Seuraavassa asunnossa huonekalut joutuvat etsimään oman paikkansa eivätkä varmasti istu yhtä täydellisesti kuin nyt. Tästä asunnosta jään lisäksi kaipaamaan valoisuutta ja avaruutta neliöihin nähden, juuri niitä asioita joita tuleva asunto ei mielestäni ihan täydellisesti tarjoa. Toivon tosin että tämä kaikki johtuu/johtui nykyisen asukkaan tavaranpaljoudesta. Asunto itsessäänhän on juuri sitä mitä tässä vaiheessa tarvitsemmekin; saunallinen kolmio avokeittiöllä.

Joku vanhempi kuva

Sama paikka tänään – tavraa on vain alkanut ilmestyä (ja suurin osa on nyt poissa näkyvistä)

Toisaalta muutossa on se ihana puoli että sisustushaaveet heräävät eloon. Nyt talossa tulee olemaan kokonaan uusi alue, lastenhuone. Samalla oman makuuhuoneen koko kasvaa ja tämä tarjoaa jälleen uusia mahdollisuuksia. Vaikka olenkin sitä ihmistyyppiä joka haluaa kaiken tässä ja heti niin ehkä yritän kuitenkin malttaa mieleni ja kodistautua uuteen asuntoon pikkuhiljaa. Tuleva asuntohan on nimittäin yhtälailla vuokraversio, joten mitään kovin mittavaa muutostyötä siellä emme tule tekemään koska kyseessä ei kuitenkaan (toivottavasti) mikään ikuisuusratkaisu ole. Lisäksi toki neliöitä on enemmän, jolloin kuvittelisin meidän mahtuvan tavaroinemme hieman nykyistä paremmin asumaan.  On muutossa siis hyvätkin puolensa.

Asuntoasioiden lomassa olen miettinyt leipomisasioita. Täällä lähestyvät 2-vuotisjuhlat kovaa vauhtia ja se on ehkä herättänyt sisäisen leipurini. Lopullinen herääminen tapahtui niinkin eksoottisella paikalla kuin hiekkalaatikko, hiekkakakkujen teon lomassa. Kun kuvitteellisesti on pian taas aikaa niin tämä talo muuttuu pullantuoksuiseksi. Sanoin jo avopuolisollenikin sitä että nyt loppui herkkujen kotiin kantaminen kaupasta, jos jotain tahtoo niin se tehdään jatkossa itse. Olen joskus ennenkin todennut tämän hyväksi keinoksi kohdallani hillitä herkuttelua sillä jollain lailla se tekeminen on vähintään puolet syömisen ilosta kaikkine tuoksuineen. Lisäksi toki siihen menee aikaa (ja vaivaa), jolloin ei ehkä aina tule edes ryhdyttyä leipomaan tai vaikka tulisikin, niin pahin himo ehtii mennä jo ohi tekemisen aikana.

Tähän päätökseen taidan yhdistää toisen, vähän pidempiaikaisen haaveeni enemmän kokeellisestä leivoskeittiöstä.  Aina silloin tällöin, tai oikeastaan melko usein, törmää terveellisemmäksi jalostettuihin herkkuihin. Niistä viimeisin on Annan vinkkaama mustikkapiiras (namnamnam). Jonkun verran niitä on jo tähän saakka vilahdellut blogin puolella mutta toivottavasti vilahtelee siis jatkossa enemmän. Alla olevien kuvein takaa myös muutama muu, kokeilemisen arvoinen (?) ohje..

Kuva

Moikka,

Jotenkin viimeaikoina laihduttaminen/painonpudottaminen/kiinteytyminen (kutsukoon kukin miksi haluaa) on alkanut vallata omaa ajatusmaailmaani enemmän ja enemmän. Laihduttamisellekin on kuitenkin olemassa oikeita ajankohtia ja ei niin oikeita ajankohtia. En kuitenkaan haluaisi sanoa että on ajankohtia jotka eivät mitenkään sovi laihdutuksen aloittamiselle koska aina on jotain tekosyitä aloittamisen siirtämiselle kuten juhlat tai lomakausi, mutta haasteellisempia aikoja nämä ovat – se on varma.

Yksi haastava tekijä voi olla niinkin yksinkertainen kuin arkirytmin muutos. Tämä on itselle juuri nyt erityisen ajankohtainen kun jäin työelämästä hetkellisesti sivuun ja päivärytmi hakee muotoaan. Sitä kuvittelisi että lähes kellontarkkuudella toimivat nälkäsignaalini toimisivat myös ”uudessa” toimintaympäristössä mutta ihan näin helppoa se ei ole ollut. Se että yhtäkkisesti ei herääkään auringonnousun aikaan ja pinkaise ensimmäisenä salille ja sieltä töiden kautta kotiin on ollut yllättävän haastavaa. Vaikka valveillaoloaikani osuukin suunnilleen samoille tunneille on sisältö jotain aivan muuta ja tämä hakee tosiaan vielä muotoaan niin ruokailurytmien kuin muidenkin suhteen. Ja omalla osallani kun tähän tulen tottumaan muttuvat kaikki taas uusiksi kun mukaan liitetään yövalvomisia pienen ihmeen kanssa.

Jos siis on mahdollista, niin laihdutuksen aloitusvaiheessa elämänlaadun olisi hyvä olla mahdollisimman tasaista ja vakiintunutta. Näin on huomattavan paljon helpompi ja parempi keskittyä laihdutuksen mukana tuomiin muutoksiin joita väistämättä tulee vaikka kuinka pienin askelin etenesikin. Ja jotta kehitystä suuntaan tai toiseen tapahtuu, tarvitaan aina muutos. Ja muutos on aina pois omalta mukavuusalueelta, jolloin se kannattaa tehdä itselle mahdollisimman helpoksi.